Biologinen sotani takapihan muurahaisia vastaan ei tuottanut tulosta. Päin vastoin. Muurahaiset laajensivat reviiriään. Suorastan kuulin yön hämärinä hetkinä niiden ilkunnan. Rupesin pelkäämään, että vastaisku tulisi katoavan terassin muodossa, sen verran tiukasti ovat murkut takapihaa rei'ittäneet. Hankin siis kemiallisia aseita, muurahaissyötin.

Muutaman päivän muurahaiset onnistuivat huijaamaan minua. Huomasin selkeästi niiden määrän vähenneen. Poksautin juhlajuoman auki ihan liian aikaisin. Tänään koitin valloittaa takapihani omaan käyttööni. Big mistake. Huge. Kostonhimoinen vastustajani löi minua suoraan vyön alle. Olivat perkeleet hankkineet ilmavoimat. Lentomuurahaisia. Valtavasti. Ensin viattomasti yksi, seuraavaksi niitä oli sadoittain ja pihalta löytyi piilossa olleita murkunkoloja vielä enemmän kuin olin huomannut. Jouduin pakenemaan sisätiloihin pitämään itseni kanssa strategiapalaveria. Ja keittämään n. 10 litraa vettä, jota kaatelin epätoivon vimmalla pesäkoloihin. Käänsin jopa kivikkopuutarhani kivet ylösalaisin. Hyvin epätoivoinen ja hyvin säälittävä yritys.

Jään kauhulla odottamaan muurahaisten seuraavaa iskua. Linnottaudun yöksi makuuhuoneeseen aerosolimyrkkypullo  kainalossani. Muurahaisvapaa piha taitaa olla tyhjänpäiväinen haave...