Lueskelin Iltalehden verkkosivuilta juttua Eva Wahlströmistä. Hän on vastikään julkaissut kirjan omasta elämästään. Aion muuten tuon kirjan lukea.

Olen aina ihaillut Wahlströmiä, fiksu, taitava ja kaunis nainen. Sellainen joka sopii roolimalliksi nuorille tytöille vähintään tuhat kertaa paremmin kuin britneyt tai kaiken maailman salarakkaat. Tavallaan kai tunnen jonkunlaista sielujen sympatiaa häntä kohtaan, molemmat työskentelemme hyvin miehisessä maailmassa. Rupesin oikein miettimään, että keitä muita naisia ihailen.

Ehdottomasti Pikkusiskoani, hän on selvinnyt niin paljosta. Jos joku sankarittaren nimityksen ansaitsee, niin se on hän. Kehitysvammainen lapsi, rankka avioero ja silti hän pinnisti jaloilleen ja elää elämänsä parhainta aikaa.

Ystävääni J:ä, joka siitäkin huolimatta, että sairastui masennukseen, jaksoi pyörittää kotia, huolehtia lapsistaan, tehdä töitä ja kaiken muun lisäksi potki vielä minutkin sängystä ylös. Hänenkään elämänsä ei ole ollut sieltä helpommasta päästä, mutta hän on selvinnyt yli siitä kaikesta. Tuolla elämällä moni olisi päätynyt rikolliseksi, syrjäytyneeksi, sosiaalitapaukseksi, narkkariksi, alkoholistiksi tai päättänyt päivänsä, mutta ei J. Ja hyvä niin.

Ja vielä Katria. Jota pidän ystävänäni, vaikka emme niin kovin usein yhteyttä muuten kuin blogien välityksellä pidäkään. Tutustuin ensin hänen mieheensä yhteisen kaverimme kautta, ja lopulta itse Katriin, joka siinä kohtaa oli saanut suorastaan legendaarisen maineen. Hyvässä mielessä siis- Minä en jaksaisi hänen villasukissaan varmaan päivääkään. Ihailtava suoritus selvitä neljästä lapsesta, kahdesta kissasta ja miehestä, ja siihen lisäksi vielä rakentaa taloa ja opiskella ammattia. Kaiken tämän lisäksi hän löytää vielä aikaa neulomiseenkin. Ei ymmärrä ei..

Julkkispuolelta Angelina Jolieta. Rahoistaan huolimatta hän hän jaksaa välittää muustakin kuin omasta navastaan. Jos kaikki maailman julkkikset käyttäisivät edes kymmenesosan siitä energiasta hyväntekeväisyyteen, minkä Jolie käyttää, voisi maailma olla paljon parempi paikka.

Joku joka listalla ansaitsee olla, jäi varmaan siitä pois, mutta pohdiskelen asiaa vielä lisää paremmalla ajalla.