Hieman ihmettelen nykyajan vanhempia. Nelosella pyörii Talent kykyjenetsintä show, johon VANHEMMAT päästävät lahjattomat lapsensa nolaamaan itsensä ja sitten tilittävät lehdistölle kuinka epistä on, kun nuotinvierestä laulavaa tai tanssitaidotonta pikkupissistä ei jatkoon huolita. Oikeesti, minä en päästäisi omaa esipuberteettista tytärtäni esiintymään bikineissä mihinkään. En nykyaikana, herranen aika, kun kaiken maailman sekopäät voivat esityksen nauhoittaa ja tehdä tiedätte kyllä mitä samalla kun pikkutyttöjen aikuismaista keikistelyä katsovat.

Totta kai jokainen vanhempi pitää tai haluaisi pitää lastaan maailman lahjakkaimpana siinä asiassa jossa tämä on hyvä. Mutta hyvänen aika, jos lapsi ei osaa oikeasti laulaa, miksi helvetissä se sitten pistetään laulamaan ja vielä telkkariin. Kyllähän minäkin mielelläni ihastelisin erään ystäväni lapsen laulamista, käsityötaitoja tai piirustuksia, mutta kun olen täysin onneton valehtelija, niin olen ennemmin hiljaa. Ko. lapsi kun ei osaa noista mitään. En kyllä osaa minäkään, ja ihan hyvin olen elämässäni pärjännyt. Olen hyvä muissa asioissa. Toivottavasti :) Ja jos ystäväni olisi laittanut lapsensa Talentiin, olisin takuulla sanonut, että mieti nyt pari kertaa.. Ja saman voi sitten sanoa minulle, jos joskus lapsia saan, ja hurahdan moiseen. Näillä perintötekijöillä kun jälkikasvustamme tulee uskomattoman kaunista ja fiksua, mutta täysin taiteellisesti lahjatonta ;)

Katsokaas äidit ja isät, kun siinä on se riski kun lapsensa pistää julkisesti esiintymään, että arvioijat eivät esityksestä pidä. Ja vaikka sen negatiivisen palautteen kuorruttaisi kuinka kermalla, ei lapsen lahjattomuus siitä miksikään muutu. Kyllä vanhemmilla pitäisi olla arviointikykyä ja auktoriteettia sanoa lapselle ei..