Alkuviikosta lapsenlikkana ollessani lopettelin edellisellä likottelukeikallani aloittamani Niina Hakalahden Hengenahdistusta -kirjan.

Kirjaa kuvaillaan riemastuttavaksi, itselleni se oli pikemminkin ahdistava. Jotenkin tuli tunne, että rakkauden vuoksi pitäisi pystyä antamaan toiselle anteeksi ihan mitä vaan. Toki päähenkilöparin elämä oli omastani kaikin tavoin niin kaukana, että en pystynyt samaistumaan heihin mitenkään. Toivon mukaan, jos joku ystävistäni joutuisi läpikäymään samanlaisen parisuhdevuoristoradan, saisin taottua hänelle päähän, että ei rakkaus ole kaiken tuon arvoista. Jos kerran toinen osapuoli ei ole valmis kompromisseihin, niin run Forrest, run.

En lukisi kirjaa uudestaan, kertavetona menetteli.