Olen tämän vuoden puolella ollut sosiaalisesti saamaton. En ole pitänyt ystäviini yhteyttä juuri lainkaan. Paitsi J:in, jonka kanssa näemme viikoittain ja soittelemme melkein päivittäin. Tosin eipä ole minunkaan puhelimeni liikoja pirissyt tai sähköpostin luukku liikoja kolissut (ja ei, tämä ei ollut syytös). Kaikki energia on mennyt yksinkertaisesti siihen, että olen kyennyt suorittamaan päivittäiset tehtäväni, kaikki muu on vaatinut ihan liikaa voimankäyttöä. Mielessä on ollut soitella vaikka kenelle, mutta päivän kääntyessä iltaan, sitä havahtuu sängyssä siihen, että enpäs soittanut tänäänkään. Sama pätee ystävien lisäksi myös omaan perheeseen.

Valitettavasti minua on paiskattu omallatunnolla, joka soimaa kun en soita kummityttöjen äideille, tai käy useammin heillä kylässä. Tai soittele raskaana olevalle ystävälle, tai sille jolla selvästi menee vähän huonommin. Joten yleensä minä vaan jossai kohtaa tartun siihen puhelimeen ja järjestän kyläreissun. Vaikka en ole kieltänyt ketään käymästä meilläkään. Ja kun mieleen tulee ajatuksia, että pitäkää perkele tunkkinne, kun ette vaivaudu yhteyttä pitämään, niin miksi minunkaan pitäisi, kärsin huonosta omastatunnosta pitkiäkin aikoja.

Onneksi (toivottavasti) minulla on sellaiset ystävät, jotka eivät oletakaan viikottaista yhteydenpitoa. Se ystävyys säilyy vaikka ei kuukausiin kuultaisi  mitään. Koska olemme kaikki aikuisia ihmisiä, suurella osalla perhettä, työ, rakennusprojektia ja asumme ympäri maata (tai maailmaa), ei voi olettaa että aikaa olisi loputtomiin läärätä luuriin, tai tavata kaupungilla kahvittelun merkeissä.

Talven kriisiä läpikäydessäni en pystynyt mieltäni painavista asioista puhumaan kenellekään. Paitsi Miehelle, joka miehiseen tapaan ymmärsi pointtini täysin väärin. Muutama riidanpoikanenkin saatiin aikaiseksi, ja minä kyseenalaistin koko tähänastisen elämäni, haaveeni ja suhteeni. Ahdistuin ihan hirvittävästi. Oli päiviä jolloin pelkkä herääminen tuotti miltei fyysistä kipua. Onneksi osasin luottaa järkeni palaavan, enkä tehnyt mitään lopullista ratkaisua pahimmassa ahdistuksessani minkään asian suhteen.

Ja sitten personal message Äm:lle: Mies jo tuossa pohdiskeli että pitäis varmaan pyytää teidät kylään tai tulla itte sinne. Ilmeisesti se on siis viihtynyt teidän seurassa (joskin kukapa ei viihtyisi). Että eiku kalenterit kouraan ja treffejä suunnittelemaan :)