Tekeeköhän hormonit tepposiaan, kun näen aivan järjettömiä painajaisia? Siis sellaisia, että oikein herään niihin ja olo on ahdistunut.

Viime yönä melkein itkin, kun uni oli elävänä mielessä. Näin unta että olin sairas. Niin sairas, että todennäköisesti menehtyisin siihen. Yritin esittää urheaa, mutta pelotti, suretti ja ahdisti. Yritin soittaa lakimiehelle selvittääkseni miten on järkevintä toimia, että Miehelle jää lapsen kanssa asunto, ja asuntolainani lainaturvan korvaus siirtyy automaattisesti Miehelle tai lapselle. Lakitoimistossa vastasi kiireinen nainen, joka ei tajunnut hätääni. Huusin puhelimeen, että hanki nyt helvetti joku sinne langan päähän, joka asiasta jotain tietää, koska minä teen kuolemaa. Myöhemmin unessa juttelin äitini kanssa, ja muserruin täysin. Itkin että oikeasti pelkään kuolemista ja sitä miten Mies pärjää pienen kanssa. Enkä koskaan näe lapseni varttuvan. Huh, vieläkin tulee kyyneleet silmiin..

Toisessa unessa lapsi oli syntynyt ja vietimme ristiäisiä (ja oikeastaan lapsemme oli vauvaksi aika nätti..). Miehen aamuiseksi järkytykseksi uneni lapsi oli tyttö :o) Unessa siis en muistanut minkä nimen pappi lapselle antoi, ja kastetodistuksesta sitten tavasin: Tytti ja ainakin 5 nimeä sen perään. Sukulaisille selittelimme, että kun emme tiedä tuleeko lapsia enää lisää, niin pistimme sitten kaikki lempinimemme lapselle. Ja ihan tiedoksi vaan, että meidän lapsesta ei muuten Tyttiä tule. Sori vaan kaikki Tytit, mutta se vaan on aika kamala nimi. Painajaisen tästä unesta teki siis se, että en osannut imettää, eikä vauva imeä rintaa. Lapsi ei kitissyt, oli vaan niin nälkäinen että pystyi enää vaan nukkumaan. Jostain syystä vastustin henkeen ja vereen pulloruokintaa, joten lapsi näki nälkää. Että ihan tiedoksi Miehelle ja ystävilleni, jotka täällä kävyvät: jos rupean noin sekoamaan, ottakaa lapsi pois ja antakaa sille pullosta ruokaa. Ilmeisesti kuitenkin jossain määrin pelkään tulevaa ja sitä miten ihmeessä äitinä pärjään.

Ensi yö voisi olla hieman rauhallisempi..