Kävimme Miehen kanssa tänään ekaa kertaa yhdessä neuvolassa. Aiemmilla kerroilla Mies ei ole päässyt mukaan, nyt järjesti aikaa. Tylsää se varmaan hänelle oli kuunnella samaa marinaa siellä kuin kotonakin, mutta jotenkin tuntui siltä, että tarvitsin Miehen mukaan.

Kaikki tuntui jälleen olevan ok. Hemoglobiini on edelleen alhaalla, noussut sentään 113:sta 114:än.. Rautatabletteja on siis syötävä edelleen, vaikka niistä huono olo tuleekin. Vauvan sydänäänet kuuluivat hyvin, ja tuntuihan tuo liikkuvankin aika lailla. Nyt sitten ilta mennyt rauhoitellessa ipanaa.. Sain määräyksen sokerirasitustestiin. Siitäkin huolimatta että mitään merkkejä liian korkeasta sokerista ei ole ollut. Minun painoni oli kuukudessa pompsahtanut ylöspäin puoli kiloa (kiitos italialaisen jäätelön..). Vaikka kyllä kai painon tässä vaiheessa kuuluukin nousta. Verenpaine oli laskenus, siitäkin huolimatta, että takana oli työpäivä. Mikä ei tokikaan ole huono asia.

Väsymystä ja edelleen jatkuvaa kuvotusta lukuunottamatta kaikki on meillä hyvin. Toisin kuin eräillä tulevilla äideillä. Oli kamala katsoa, kun neuvolassa vastaan tulee hyvin humalaisen/krapulaisen oloinen odottava äiti, joka ei ollut saanut subutexia. Isä ei ollut sen freesimmän näköinen. Kaiken kaikkiaan pariskunta oli tasan sen näköinen, että oli aamulla herännyt läheisestä puistosta. Toisessa tapauksessa, josta työntekijät puhuivat kuultemme, tuleva äiti oli ilmeisesti skippaillut useammankin neuvolakäynnin, ja harkittiinpa jo sosiaaliviranomaisten kutsumista, koska äitiä ei voisi laskea vauvan kanssa kaksin kotiin. Ja maailmassa on naisia, jotka ansaitsisivat lapsen miljoona kertaa enemmän kuin nämä, eivätkä pysty siihen. Surullinen alku pienille..