Alkuvuosi on mennyt jotenkin niin hujauksessa, että en ole juuri blogimaailmaankaan ehtinyt tutustumaan.

Vuosi vaihtui Pikkusiskon ja tämän miehen tupareissa. Vuosia tätä toki on odotettukin, mutta nyt se sitten on virallista. Avopari  Hauskaa oli, vaikka Janne vähän raketteja pelästyikin. Parhaat naurut saimme kuitenkin Pikku-Rinsessan kustanuksella. Tyttö pelästyi raketteja niin kovin, että oli kiivetä ensin minun syliini, mutta siellä oli jo pelästynyt Janne. Sitten hän juoksi äidin syliin, mutta tuli ilmeisesti siihen tulokseen, että tässä hädässä vain mies on tosi turva, ja poukkosi lopulta Miehen syliin, kun muut olivat raketteja ampumassa. 

Vuoden ekan viikonlopun vietimme Jannen kanssa tien päällä. Äippä ja Janne lähtivät yhdessä Mummon, Kummitädin ja Serkkutytön kanssa katsomaan Iso-Pappaa. Pappa oli hyvässä kunnossa, ja hyvin iloissaan siitä että menimme koko porukalla kyläilemään. Yöksi emme suunnanneetkaan kotiin, vaan Mummolaan. Mies sai nukkua kokonaisen yön heräämättä, minä vielä odottelen sitä kokemusta. Pikkasen meinasi Jannella nukkuminen mennä lekkeriksi, erilaisessa paikassa, mutta jonkunverran sitä unta kuitenkin saatiin kaikki.

Nukkuminen minun kohdallani on nykyään melkoista arpapeliä. Monta viikkoa valvoin aamuyön tunneille. Hetken aikaa pelkäsin vanhojen nukahtamisongelmien palanneen, mutta pari viime yötä on mennyt jo paremmin.

Jannen yöt ovat rauhoittuneet, meillä syödään 1-2 ja 5-6 aikaan yöllä. Ja jälkimmäisen jälkeen vielä nukutaan tunti tai pari. Illalla Janne saa pullosta korviketta, joten jaksaa nukkua hieman pidemmän pätkän alkuyöstä. Perunaa olemme ruvenneet maistelemaan uudemman kerran, ja hyvinhän tuota makustellaan. Iltavelliäkin olemme ruvenneet harkitsemaan, mutta jos nyt tämä viikko kokeiltaisiin tuota perunaa ja jos mitään ongelmia ei ilmaannu, niin sitten lisätään velli. 

Muuten meillä eletään edelleen rauhaisasti kotosalla. Tammikuun lopulle oli tarkoitus suunnitella pidempää reissua tuonne Suomen pohjoisosiin, mutta se taitaa nyt jäädä. Katsellaan keväämmällä, kunhan saamme nuo nukkumiset vähän paremmin taas haltuun.

Kuten huomata saattaa, meillä ei ole edelleenkään oikein mitään kerrottavaa. Paitsi että minä palaan töihin vajaan kuukauden kuluttua. Hirvittää. Eikä kiinnosta niin pätkääkään. Sitä lottovoittoa odotellessa... 

Tarkoitus oli lisätä myös muutama kuva, mutta siirto on nyt niiiiiiiin hidasta, että hermo menee..