Olen koukussa. Itseni pistämiseen. Sokereja on nyt sitten mittailtu reilut 2 päivää ja hyvälle näyttää. Lukuunottamatta eilistä. Töissä oli lounaalla tarjolla perunoita ja nakkikastiketta tai tonnikalapastaa. Koska syön ihan liian vähän kalaa, ja ajattelin pastan olevan vähärasvaisempaa, valkkasin siis pastan. Big mistake. Pohdin jo ruokapöydässä, että nyt menee valkoista jauhoa niin paljon, että verensokeriarvot huutaa hoosiannaa. Ja niinhän siinä sitten kävikin, 1h ruokailun jälkeen arvo oli 8.3, kun sallittu arvo on 7.8. Taoin jo päätä seinään, että hittohemmetti, nyt ne pistää minut toden teolla pistämään itseäni. Kunnes keksin, että voinhan ottaa vielä illalla kotona vertailuarvon. Kotiruoan (perunaa ja lihakastiketta + porkkanaa ja ruisleipää) jälkeen arvot olivat taas kunnossa. Tarinan opetus: älä syö pastaa (tai siis syö ainoastaan täysjyväpastaa). Toivoakseni yksi poikkeama muuten hyvissä tuloksissa ei aiheuta toimenpiteitä.

Sen verran voin sanoa, että ruisleivän syönti alkaa tökkiä sitten ihan urakalla. Toki, 95% normaalioloissa syömästäni leivästä on ruisleipää. Joten ihmettelen suuresti mistä ihmeestä tämä nyt sitten johtuu. Varmaan siitä, kun sitä ruisleipää on pakko syödä. Ja kun leivänpäällistenkin pitäisi olla mahdollisimman vähärasvaisia, niin päällisosasto on aika ankeaa. Tomaatti-kinkku-juusto yhdistelmä alkaa väkisin potkia vastaan. Ja koska meiltä ei jääkaapista löydy kevytjuustoa, niin juustoa laitetaan leivän päälle ainoastaan yksi siivu. Jugurtit ovat vaihtuneet sokerittomaan ja rasvattomaan. Aamun tuoremehu teehen (ilman sokeria) ja maidon juontiakin olen vähentänyt siten että sitä menee vain yksi lasillinen aterialla. Tästä johtuen saan varmaan vielä jonkun osteoboroosin..

Ennen tätä koettelemusta vetelin makeaa aika surutta. Pullan päivässä iltapäiväkahvin kanssa. Karkkia ja suklaata saattoi mennä montakin kertaa viikossa väsymystä lievittämään. Nyt olen vain väsynyt ilman lievitystä... Sinänsä kuitenkin tooodella hämmästyttävää on se, että makeaa ei oikeasti tee mitenkään hirveästi edes mieli. Ennen karkkihyllyn ohitse käveleminen ei vaan onnistunut, nyt voin tehdä sen ihan helposti. Ja silloin kun se makeanhimo iskee toden teolla, ajattelen kuusikiloisen vauvan punkemista alapäästäni ulos ja mieliteko menee melko nopsaan ohitse.

Toinen havaitsemani seikka on se, että pinna on pidentynyt. Toki, tästä alituisesta väsymyksestä johtuen se kiristyy edelleen aikas pienistä, mutta sellaisia totaalisia kilahtamisia ei ole tullut. Lieneekö sitten sokerivieroituksen ansiota, mutta en tunne itseäni enää likikään niin hirviöäidiksi kuin tuossa viikko sitten. Ja kärsimäni turvotus on niin ikään vähentynyt huomattavasti. Ei ole niin paksu lehmä olo ihan koko aikaa. Vaikka yleensähän kai tuo turvotus johtuu suolasta ja rasvasta, ei niinkään sokerista. Tai mistä minä tiedän.