Äitiys on haastava laji. Siinä se vahvinkin yksilö meinaa sortua niin yhteiskunnan kuin omien odotuksiensa alle. Ehkä juuri siksi äitiys myös pistää arvostamaan pieniä asioita kuten:

• Ensimmäistä ruokaa liittyvää "anna"-sanaa lapsen sairauden jälkeen
• Sitä että samaisen sairauden jälkeen lapsi jaksaa jo leikkiä
• Lämmintä, tai edes puolilämmintä ateriaa
• Aamun lehden lukemista ihan rauhassa
• Kahvikupillista ja palaa rusinapitkoa ihan rauhassa lapsen nukkuessa
• Kiireetöntä, suljetun oven takana tapahtuvaa vessatoimitusta
• Kestoiloja ovat lapsen hymyt, naurut, halit ja suukot 
• Jokaista sisällä pysyvää ateriaa
• Perheen yhteisiä halittelu ja pusittelu hetkiä sohvalla tai sängyllä
• Ihan jokaista ihan yksin vietettyä sekunttia, olipa se vaikka sitten roskiksen vienti iltamyöhällä
• Jokaista luettua kirjan sivua hyvästä kirjasta
• Jokaista edes lähes kokonaan nukuttua yötä
• kello kahdeksan aamuherätyksiä (kun normaalisti se tapahtuu kello 6-7 välillä)
• Kun naurattaa niin paljon että itkettää (ymmärrän nyt naurujoogan pointin)
• Nukkuvan lapsen katsomista
• Liian harvoja kertoja jolloin on aikaa löhötä Miehen kainalossa
• Kokonaisen kerroksen neulomista (puhumattakaan siitä ekstaasinomaisesta tunteesta, kun oikeasti saa jotain valmiiksi)
• Hiljaisuudesta (ennen yksin kotona ollessa minulla oli aina radio tai tv päällä, nykyään kun lapsi nukkuu tai olen yksin kotona, on molemmat aparaatit usein kokonaan kiinni)