Mikähän ihme siinä on, että ne kaikkein hauskimmat jutut, jotka pitäis ehdottomasti kirjoittaa tänne muidenkin iloksi, tulevat mieleen aina öisin? Ja vaikka sitä kuinka yrittää painaa asian  mieleensä, se ehtii yön aikana kadota jonnekin aivojen uumeniin niin syvälle, että sitä ei vaan sieltä enää löydä, vaikka miten kaivelis. Ja tietty sillon illalla on itse jo niin väsyksissä, ettei enää millään jaksa nousta sängystä ylös ja kipittää koneen ääreen jakamaan omituista ajatuksenjuoksuani muiden kanssa. Toki voihan se olla, kuten usein onkin, että ne jutut eivät muista olekaan niin hauskoja kuin minusta.. Paitsi ehkä Pikkusiskosta.

Kuten eilen illalla. Kirjuutteelin tuon edellisen jutun ja lähdin nukkumaan. Kuinka ollakaan Nukkumattia odotellessani mieleeni tuli joku niin hupaisa juttu, että melkein nauroin ääneen. Ja päätin että tästäpä kerrotaan muillekin huomenna. Vaan eipä kerrota. Kun en enää millään jaksa muistaa, että mikä ihme minua niin kovin nauratti. Sama juttu on tapahtunut niin monta kertaa, että ihan harmittaa. Jos meillä olis enemmän huoneita, pitäisin kynän ja paperia käden ulottuvilla ihan näitä hetkiä varten. Tällä hetkellä, kun koko nelihenkinen perheemme nukkuu yhdessä ja samassa huoneessa, en usko kanssa-asukkien kovin paljoa ilahtuvan siitä, että valot rävähtävät päälle ja äippä alkaa kynä sauhuten kirjoittamaan.

Ikävä kyllä minulla ei siis tänäänkään ole mitään järkevää kerrottavaa. Paitsi että pää sauhuten suunnittelen kovasti remonttia uuteen asuntoomme. Onneks ostin kolme vuotta sitten halvalla muutaman rullan limen vihreää tapettia rautakaupan alelaatikosta. Nyt sillä tapetilla tullaan tapiseeraamaan lastenhuone. Kaappien raivaus turhasta tavarasta on alkanut. Makuuhuoneen kaapeista roskiin lähti tänään 2 vanhaa tyynytä, parhaat päivänsä nähnyt olkipukki, rikkinäinen pussilakana ja tyynyliina, sekä kulahtanut joululiina.