Antti oppi kääntymään selältään vatsalleen toukokuun puolivälissä. Ja nyt sitten pyörii kuin väkkärä ympäri huushollia. Kun pojan pistää yhteen paikkaan,  niin hetkeä myöhemmin poikaa ei ainakaan samasta paikasta löydä. Tavaroihin tartutaan innokkaasti, ja ollaanpa lopulta opittu päästämään irtikin. Jannesta on kehkeytynyt oikein mestariviihdyttäjä pikkuveljelleen, saa irti naurun miltei joka kerta, kun vaan jaksaa pienemmän kanssa aikaa viettää.

Jannella on meneillään "minun" -kausi. Kaikki on MINUN. Vaikka ei oikeesti oliskaan. Puistossa on pakko sitten koittaa pojalle selittää, että eipä ne kaikki tavarat olekaan sinun, ja että joku vie jonkun lelun kotiinsa, vaikka se Jannen mielestä onkin hänen. Pahimmilta kilareilta ollaan vältytty julkisilla paikoilla, mutta hemmetti mitä raivareita poika saa, kun joku muu lapsi leikkii hänen leluillaan meillä kotona.

Puhe Jannella sujuu kuin rasvattu. Ollessamme evakossa, poika löysi pöydältä Mummon kankaisen lasin alusen. Ilmeisesti alunen oli koko lailla samanlainen, kuin käyttämäni kestis-liivinsuojat, koska Janne kiikutti alusen minulle ja sanoi, että tissi. Muuton jälkeen Janne löysi jostain laatikosta tamponeita. Oli poika kovasti sitä mieltä, että nyt löytyi kyniä. Niillä sitten piirreltiin, kun kaikki oikeat kynät ja piirustuspaperi ovat edelleen jossain laatikossa.

Jannen lempiruoka on edelleen makkara. Eikä poika ihan tyhmä ole, koska tunnistaa oikean makkaran ja "makkaran". Meillä kun on edelleen joka päivä ruokana muussia ja "makkaraa", eli kaikki muu kuin makkara on "makkaraa". Makkaraa saadessaa pojan ilme kirkastuu ja voi että sitä riemun määrää mikä voi ruoasta syntyä..

Molemmat pojat nukkuvat tätä nykyä miltei koko yön. No, Jannehan on yöt nukkunut kokonaan jo puolivuotiaasta, mutta nyt Anttikin on armahtanut äitiä. Meillä herätään syömään kerran yössä, 3-6 välillä. Päiväunien nukkuminen onkin sitten haasteellisempi homma. Parhaimmillaan poika voi nukkua tunnin päikkärit kerran päivässä ja muutamia 20 min. tirsoja. Yleensä unet kuitenkin jäävät puolen tunnin mittaisiksi. Poika on selvästi väsynyt, mutta ei vaan nukahda uudestaan.

Kerrottavaa olisi vaikka kuinka, mutta velvollisuudet kutsuvat. Jos vaikka lähtis lasten kanssa ulos, kun ei tuo hukkumiskuolema uhkaa. Meillä on siis satanut vettä viimeiset pari päivää, kaatamalla. Onneks on vähän enemmän tilaa kuin vanhassa asunnossa, niin Janne pääsee purkamaan energiaa siten ettei se tee meitä muita hulluksi..