Onko se nyt niin kohtuutonta, että eräs nimeltä mainitsematon kahden lapsen äiti pääsee edes kerran kesässä, tai vuodessa, istumaan iltaa ystäviensä kanssa? Edellinen kerta kun oli helmikuussa 2009. Ja mitäs sitten jos se ilta venähtää seuraavan päivän puolelle, kun onhan niillä lapsilla isä. Ja Mummo ja "Haijji", jotka yhdessä muodostavat sellaisen tehokolmikon, että kuka tahansa lapsi tulis hoidettua. Ja eikös se nyt olis ihan kohtuullista, että se äiti, jonka nimeä ei nyt tässä mainita, saisi sitten nukkua sen loppuyön tunnit ihan rauhassa. Tai jos ei nyt ihan sinä yönä, niin ainakin parina seuraavana sitä lapsukaiset vois nukkua kuin kerubit, että se äiti-polo sais nukkua univelkoja pois.

Meidän pienemmän pojan mielestä oli siis mitä ilmeisemmin ihan anuksesta se, että äiti on illan ja osan yötä pois kotoa. Samaisenä yönä äiti, joka pääsi nukkumaan joskus puoli kahden maissa, herätettiin neljältä ja kuudelta. Ensin piti saada tissiä ja sitten oltiin melkoisen pahassa pinteessä, josta ei päässyt omin voimin pois. Lopulta äitihenkilö luovutti ja nousi klo kahdeksan. Perheen isomman miehet sen sijaan nukkuivat vielä pitkään.

Sama meno on nyt sitten jatkunut pari seuraavaakin yötä. Onhan se kiva, että lapset oppivat uusia asioista, mutta pitääkö niitä sitten toimeenpanna yölläkin. Antti nimittäin on oppinut mönkimään. Ei siis ihan vielä ryömi, mutta mönkii. Ja sitä mönkimistä siis suoritellaan myös unissaan. Ja tuloksena on se, että vauva-reppana on jumissa, kun kääntyy poikittain pinnasänkyssä, eikä pääse sit enää sieltä pois. Tai sitten pää on niin sängyn päädyssä kiinni, että päähän sattuu. tätä kun tapahtuu noin 5 kertaa yössä, niin se uusi taito ei enää ole söpö, vaan aivan vitun ärsyttävä. Ja koska Mies palasi lomilta töihin, niin eipä sitä enää saa edes joka toinen aamu nukkua pidempään. Alkaa olla melekoisen kärttynen akka tässä huushollissa. HUoh.