Olen neuloskellut niin innolla, että ranteet meinaavat ruveta kiukuttelemaan. Tai ovat ruvenneet jo. Viime yö meni valvoessa kipujen takia, vaikka otin illalla melko vahvan särkylääkkeenkin. Mieli palaa kuitenkin hommia jatkamaan, että taidan ottaa vahvempia lääkkeitä ;o)

Mut on meillä tulostakin tullut. Sain valmiiksi Jannen lapaset. Jotka olivat ekat lapaset sitten ala-asteen. Jolloin parista tuli täysin käyttökelvottomat, toinen kun oli toista miltei puolet isompi..

Lisäksi valmiiksi tuli joululahjasukat ystävälleni, jolle teen myös toiset sukat, koska näistä ekoista tuli aikas rumat. Mutta nämä rumatkin sukat varmaan tulevat tarpeeseen, koska rakas ystäväni osti taannoin ihanan  vanhan omakotitalon, jossa saattaa talvisin olla kylmät lattiat, kuten vanhoissa taloissa monesti on.

Seuraavaksi listalla olis sitten Miehen villasukat (sanoi ettei tarvitse, mutta uudessa Novitassa oli niin ihana ohje, että pakkohan sellaiset on tehdä) sekä mahdollisuuksien mukaan jotain lisää pukinkonttiin. Ja varmaan vielä yhdet lapsen lapaset, kun noista tekemistäni tuli hiukkasen naftit, joten harkitsen josko tekisin Jannelle kokonaan uudet ja Antti sais nuo toiset, kun lankaa jäi vielä reilusti.

Meidän lähistölle (noin kilometrin päähän) avattiin käsittämätön ihanuus: Lankakauppa. Käväisin siellä ihmettelemässä pikimmiten Antin kanssa viime viikonloppuna, mutta en osannut edes ostaa mitään, kun aika meni kuolatessa. Lähimmät lankakaupat kun ovat keskustassa, jonne meiltä on matkaa sen verran, ettei ihan viikoittain viitsi sinne lähteä (me siis asutaan ihan kaupungissa, mutta kun on 2 lasta ja miltei 10 km keskustaan, niin ei ihan kylmiltään tule lähdettyä).

Kuvia noista valmiista tekeleistä lisäilen taas jahka ehdin.