Esikoiselta on viime aikoinan tullut niin jänniä oivalluksia, että on ihan pitänyt ruveta miettimään, että miten noiden lasten ajatukset oikein kulkevatkaan.

Taisinkin jo kirjoitella, miten viime viikolla poika oli sitä mieltä, että ulkona on satanut hiekkaa, kun teitä oli hiekoitettu. Tavallaan ihan loogista kai. Kun maahan sataa vettä ja lunta, niin miksei sitten hiekkaakin, kun se hiekka kerran on siinä lumen päällä.

Muutama viikko sitten ihmettelimme isoa täysikuuta. Ja komeahan se täysikuu onkin. Viikonloppuna ihmetys olikin sitten suuri, kun kuu olikin "pilkottu". Eli siitä puuttui pala. Kun sitten kyselin, että kukas sen kuun on pilkkonut, niin vastauksena oli, että isi. Lapsen luottamus ja usko vanhempien kykyihin ja taitoihin siis on käsittämätön :)

Kuopus ei edelleenkään suuria virko. Osaa sanoa hei hei. Muutaman kerran sanoi Äiti ja muutaman kerran Janne. Viime viikkoina on opittu sormella osoittamaan lamppua, kun on kysytty, että missä lamppu. Ja sen päälle pitää tietty kaikkien aina taputtaa, kun hän osaa niin hienosti.