Mielessäni on viime viikkoina ollut melkosien synkkiä ajatuksia. Lieneekö syynä se, että asiat ovat olleet jo pidemmän aikaa hyvin ja epäilen sen romahduksen osuvan kohdalleni minä päivänä tahansa. Loman aikana katselimme Miehen kanssa telkkarista jotain. Joka pisti minut kysymään Mieheltä, että mitäs jos molemmat meistä kuolisivat, kenen haluaisit huolehtivan lapsista.

Ennen aikaanhan kummien velvollisuuksiin kuului lapsesta huolehtiminen, mikäli vanhemmat eivät jostain syystä siihen kykenisi. Tämä pykälä/käytäntö on poistunut, joten periaatteessa lapsi jää tyhjän päälle. Lapselle määrätään huoltaja/edunvalvoja oikeudessa, sen verran tiedän. Vanhemmat voivat myös tehdä huoltotestamentin, jossa kerrotaan vanhempien toiveet lasten huoltajuudesta. Hoitotestamentti ei ole lain edessä sitova, mutta usein oikeus ottaa sen päätöksessään huomioon. Ymmärtääkseni alaikäisille lapsille määrätään aina myös erillinen edunvalvoja, joka huolehtii siitä, että esim. lasten mahdolliset varat eivät mene vääriin taskuihin.  

Sinkkuna ollessani ilmaisin ihan suullisesti, että haluan Kummitytön saavan koruni, muuta omaisuuttahan minulla ei ennen asunnon ostoa ollut. Vanhempani olisivat mitä ilmeisimmin perineet minut. Asia ei ollut mitenkään sen suuruinen, että sitä olisi kannattanut sen enempää miettiä. Mutta lapset ja avioliitto ovat muuttaneet kaiken. Minulla ja Miehellä on ollut suunnitelmissa tehdä keskinäinen testamentti, jossa perisimme toisemme ja omaisuus jaettaisiin vasta toisen kuoleman jälkeen. Paperi on jäänyt tekemättä. Jo aiemmin, kuopuksen syntymän jälkeen sanoin Miehelle, että mikäli minä kuolisin, pitäisihän hän huolta siitä, että pojat tapaisivat myös minun sukuani. Äitini puoleinen suku kun on kovin läheistä, enkä haluaisi poikienkaan jäävän siitä paitsi.

Mutta palataksemme alkuun. Mitä jos minä ja Mieheni molemmat kuolisimme. Kenelle haluaisimme antaa lapsemme? Lähisukulaisille ehdottomasti. Miehen vanhemmat ovat jo ikänsä terveytensä puolesta suljettu pois. Miehen sisko tuskin haluaisi ruveta pikkulapsille korvikeäidiksi, kun on saanut omansa vastikään maailmalle. Jäljelle jää minun perheeni. Isäni tuskin haluaa lapsia luokseen ottaa, vaikka pojat hänelle tärkeitä ovatkin. Valinta suuntautui Pikkusiskoon ja äitiini. Asiasta täytynee keskustella heidän kanssaan, jos tämä tunne jää jotenkin mieltäni vaivaamaan. En tiedä miettivätkö muut äidin tällaisia ja mihin tulokseen he ovat päätyneet.