Tänään aamuruuhkassa töihin ajaessani kuulin radion ylitse piipaa-ääneen. Rupesin katselemaan, että nyt jostain tulee joku vilkkuauto, mutta mitään ei näkynyt. Luulin, että auto menee jossain toisaalla. Kunnes lopulta näin peilistä siniset valot. Kyseessä oli ambulanssi. Osa ihmisistä antoi hälytysajoneuvolle tilaa kuten kuuluukin. Mut sitten oli näitä "arjen antisankareita", jotka aja posottivat sitä sallittua kuuttakymppiä ambulanssin tien tukkien. Ja väistivät vasta sitten kun auto oli takapuskurissa kiinni.

Minä olen käynyt autokoulun, ja niin käsittääkseni on valtaosa suomalaisista. Ja jo siellä tähdennettiin, että hälytysajoneuvolle pitää antaa tilaa. Minä mietin sivusta katsojana, että ambulanssin kyydissä on jollekin rakas ihminen. Ja autoilijat omalla idiotismillaan viivyttävät tämän henkilön hoitoon pääsyä. Voidaanko näitä ääliöitä pitää syyllisenä siihen, jos hoitoon ei päästäkään ajoissa? Pitäisi voida. Ja ajattelevatko nämä ihmiset yhtään sitä, että jollain kerralla siellä ambulanssin kyydissä voikin olla heidän rakkaansa, ja joku voi samalla tavalla viivyttää tämän hoitoon pääsyä.

Ja sit ihan aiheen viereen. Tajusin tänään, että minulla soi joka ainoa arkiaamu kello 6:15. Ja töissä olen kahdeksan jälkeen. Minulla menee siis lähes kaksi (2) tuntia siihen, että herättyäni olen töissä. Järjetöntä. Toki vien lapset aamulla hoitoon, josta tulee noin 20 min mutka, mutta silti. Ja minä en edes syö aamupalaa kotona, vaan vasta töissä. Enkä käytä itseni laittamiseen kuin ehkä vartin. Ja työmatkaan menee tuon 20 minuuttisen lisäksi noin puoli tuntia. 50 minuuttia menee siis johonkin. Enkä tiedä mihin. Outoa. Ilmankos minusta tuntuu, että vuorokaudessa on liian vähän tunteja, minulta häviää yksi joka aamu.