Kukapa olisi joskus sata vuotta sitten uskonut, että on olemassa kone, joka tiskaa puolestasi, ja että sellainen kone on miltei jokaisessa kodissa.Ja kukapa olisi uskonut sitäkään, että koneen rikkoutuessa talon emäntä istuu hämärässä olohuoneessa itkien silmiään pihalle.

Joskus vuosien päästä voin muistella asiaa, joka eräänä myrskyisenä marraskuun päivänä syöksi minut rotkoon. Olen jaksanut kovan työstressin, unettomuuden, jatkuvan väsymyksen, lasten hoidon ja pätkäiset yöunet, alati kasvavan pyykkivuoren ja rahahuolet. Mutta kun tiskikone menee rikki, niin minä itken tunnin. Ja sen jälkeen siitä itkusta ei ole meinannut tulla loppua ollenkaan. Olen siis pohjalla. En enää jaksa. Itkettää, ahdistaa, pelottaa.

Jos koneen mahti ihmisen arkipäivässä on tällainen, en yhtään ihmettele katastrofitarinoiden syntyä. Ehkä se, joka aikoinaan kirjoiti Terminaattorin, on kokenut jotain vastaavaa. Ehkä häneltä on mennyt rikki tv tai leivänpaahdin. Joka juuri sinä hetkenä on aiheuttanut valtaisan katastrofin. Mene ja tiedä.

Mutta sen tiedän, että huomenna minä menen lääkäriin. Ja ensi viikolla tulee korjaaja. Sitä ennen voin ahdistua tiskivuoresta vähän lisää.