Lehtipuhallin, tuo ihmisolennon vihoviimeinen, vuoden turhakkeeksikin valittu, keksintö. Aiheuttaa ainakin minussa välitöntä vereenpaineen nousua ja otsasuonen pullistumista. Joka hemmetin kevät se alkaa, puhaltimen huudattaminen tunnista toiseen märkien lehtien poistamiseksi piha-alueilta. Meteli on infernaalinen ja pakokaasun katku tukehduttava.

Vietimme sunnuntaina perheen kesken mukavaa päivää ulkosalla kevätjuttuja tehden. Mies korjasi talven (ja vuosikymmenien) ränsistyttämää pihanpenkkiä ja minä puuhailin lasten kanssa. Ja sitten alkoi naapuritalosta kuulua helvetillinen pärinä. Ensin pistin pärinän kevään mopohuuman valtaaman teinien piikkiin, mutta edes ne eivät jaksa tauotonta pärsinää samassa paikassa tunnista toiseen. Parin tunnin jälkeen olin valmis marssimaan naapurin pihaan ja työntämään mokoman helvetinkoneen paikkaan jossa aurinko ei paista. Vaihtoehdona oli kiven heittäminen kaverin kuuppaan. Tää on vähän niin kuin nurmikon leikkaaminen viikonloppuaamuna kahdeksalta, saat ihan varmasti naapuruston vihat niskoillesi ja sokeria bensatankkiin.

Minä en ymmärrä lehtipuhaltimien käyttöä missään. Ja vielä vähemmän omakotitalokäytössä. Haravoiminen on äänetöntä, pistää liikettä jumiutuneeseen niska-hartiaseutuun ja on kauniissa kevätilmassa suorastaan terapeuttista: pyyhkäisy, siisti nurmikko, pyyhkäisy, siisti nurmikko ja zenmäinen olotila alkaa vallata mielen. Ellei sitten naapurissa asu paukapää, joka pilaa rauhan huudattamalla polttomoottorilla varustettua laitetta. Jolloin rauhoittava toiminta muuttuu kovinkin aggressiiviseksi: pyyhkäisy, kirosanoja, pyyhkäisy, kirosanoja. Rento liike muuttuu raivoisaksi ja koko kroppa jännittyy. Lopulta paiskaat haravan raivoissasi takakäteen, jolloin se poukkoaa ikkunaan ja ikkuna menee rikki. Siinä kohtaa marssit naapuriin, pistät pärisijän päreiksi, huudat kuin hinaaja ja aiheutat naapurisovun menetyksen iäksi. Paikalle kutsutaan poliisi ja joudut itse putkaan rauhoittumaan, vaikka se oli se toinen joka aloitti..