Ei voittanut Suomi jääkiekon MM-kisoja. Ja aika kehnosti kävi Euroviisuissakin. Suomen viisu oli niin kovassa ennakkosuosikin maineessa, että olihan ne katsottava. Edellisen kerran katsoin viisut kokonaan silloin kun Lordi voitti. Parin viime vuoden esitykset olivat niin noloa katsottavaa, että minun psyykeni ei kestänyt.

Oma arvioni Suomen kappaleesta oli aika neutraali. Eihän kappale mitään suurta musiikkihistoriaa tule koskaan olemaan, mutta pitkästä aikaa ei meidän tarvinnut hävetä edustuskappaletta. Oma suosikkini oli Irlanti, jolle annoin ääneni. Ihan siis siitä syystä, että paidattomat hyväkroppaiset rumpalit vaan nyt rummuttivat taiturimaisesti.

Nyt sitten innolla odottamaan kesän erilaisia yleisurheilutapahtumia, joissa jäädään mitaleitta kerta toisensa jälkeen.