Oikein ihanaa kansallispuvun syntymäpäivää! Teille, jotka ette tienneet tänään tällaista päivää vietettävän, kerrottakoon, että: "
5.8.1885 keisari Aleksanteri III ja keisarinna Maria Feodorovna olivat vierailulla Lappeenrannassa. Suomen naisten lahjana keisarinnalle annettiin soutuvene Suomen omaleimaisuuden ilmentäjänä. Veneen souti juhlapaikalle kahdeksan neitoa kansallispuvuissa, perää piti rouva Jääsken puvussa. Soutajien puvut edustivat Suomen eri säätyjä ja maakuntia. Hallitsijaparia oli vastassa rannalla yli satahenkinen kansallispukuinen joukko.
Tämä oli ensimmäinen suurimittainen kansallispukujen julkinen esiintyminen ja siitä alkoi kansallispukuharrastuksen kukoistus. Sitä voidaan siis pitää kansallispuvun syntymäpäivänä!" Lainaus täältä.
Joskus ala-aste ikäisenä harrastin tanhua. Ja jo silloin ihastuin kansallispukuihin. Ensimmäinen puku, joka minulla oli lainassa oli Munsalan puku. Puku oli mielestäni jotain niin kaunista, ettei mitään järkeä. Sininen oli tuolloin suosikkivärini ja ihana ruusuhuivi kruunasi puvun.
© Helmi Vuorelma Oy
Seuraava lainapukuni oli Seiskarin puku. Se ei ollut tuolloin mielestäni lainkaan edeltäjänsä veroinen. Pidin sitä suorastaan ankeana ja tylsänä. Siinä ei ollut edes ihanaa esiliinaa, pelkkä hame vaan.
© Helmi Vuorelma Oy
Mutta katsokaa nyt tuota pukua! Sehän on oikeasti todella kaunis! Hame on ihanan värikäs ja paitaa koristaa taidokkaasti tehty pitsi. Puku on yksinkertainen, mutta kerrassaan kaunis.
Muista puvuista minulla ei ole ihan näin selkeitä muistikuvia, en suoraan sanottuna muista, oliko noita lainapukuja tuon enempää. Mutta sen muista, että molemmat puvut olivat minusta kuitenkin omalla tavallaan hienoja asuja, joita piti kohdella kunnioittavasti ja käyttäytyä kuten aikuinen ainakin.
Lapsuudesta pikakelataan aikuisvuosiin. Minulla on suuri ilo ja kunnia kuulua ammatikseen kansallispukuja tekevän Soja Murto-Hartikaisen kaveripiiriin. Olemme Sojan kanssa tunteneet toisemme yli 20 vuotta. Sojan ammatinvalinnan myötä myös minä innostuin uudestaan kansallispuvuista. Jo monta vuotta olen pohtinut minkä puvun itselleni haluaisin. Minun ongelmani nähkääs on se, että en oikein ole mistään kotoisin.
Olen syntynyt Lohjalla, jolloin pukuvalinta olisi ehkä loogista sijoittaa Uudellemaalle. Lähialueiden pukuja on mm. Nurmijärvi ja Vihti.
© Suomen kansallispukuneuvosto, Lasse Keltto 2002
Vihdin puku (yllä) on kieltämättä aika kaunis, mutta koska olen viettänyt alueella vain elämäni muutamat ensimmäiset vuodet, eikä minulla ole ajasta minkäänlaisia muistikuvia, lienee syytä siirtyä muille alueille.
Suurimma osan lapsuudestani, sekä nuoruusvuodet asuin Imatralla. Imatralla ei ole omaa pukua, mutta lähialueilta löytyy niin Ruokolahden, Rautjärven, Joutsenon kuin Lappeen puku. Mikään näistä ei kuitenkaan tunnu minusta oikealle. Ne ovat kaikki viehättäviä tavallaan, mutta en halua niistä yhtäkään.
Ja sitten mennään nykyiselle asuinalueelle, eli Pirkanmaalle. Kansallispuvut.fi kertoo, että Pirkanmaalla olisi olemassa oma kansallispuku, mutta en löytänyt mistään virallisesta lähteestä kuvia ko. puvusta. Edit. Kuten Soja tuossa alla kommentoi, kuva Pirkanmaan puvusta löytyy. Eikä sekään ole ollenkaan pöllömpi.
Koska en kotipaikoikseni mieltämieni kuntien joukosta löytänyt itselleni mieluisaa pukua, oli pakko laajentaa hakua. Sukujuuriani löytyy Savosta, Karjalasta ja Hämeestä. Siispä tutkailemaan niitä.
© Suomen kansallispukuneuvoston kokoelma / Lasse Keltto
Isäni on kotoisin Kaavilta, Koillis Savosta. Puvusta kuva yllä. Kaunishan tämänkin on, raitahameineen.
Äitini juuret ovat Karjalasta ja Hämeestä. Todella pitkään olin sitä mieltä, että haluan ehdottomasti Muolaan puvun. (kuva alla).
© Suomen kansallispukuneuvosto, Timo Ripatti 1990
Itä-Suomessa kasvaneena tunsin karjalaiset juuret omakseni enemmän kuin muut. Ja kaikkine kirjailuineen puku on mykistävän upea.
Hämeen alueelta kisassa on kaksi pukua, Jokioisten (Jokiläänin) puku ja Hämeen puku.
© Suomen kansallispukuneuvosto, Timo Ripatti 1991
Koska pidän väreistä, tässä alkaa olemaan väritys kohdillaan. Olen viettänyt onnellisimmat lapsuuden kesäni Jokioisissa mummolassa. Siellä on minun sieluni maisema. Keltainen talo pellon reunalla, pehmeän pyöreä mummo tuvassa leipomassa karjalanpiirakoita. Kesällä oli juuri tällaista, kuin viimeiset viikot ovat olleet: on kuuma ja aurinko paistaa.
Voittajaksi kiilaa kuitenkin loppumetreillä Hämeen puku.
En tiedä miksi, mutta se vain näyttää kaikista näistä puvuista mielestäni kaikkein kauneimmalle. Tällaisessa puvussa kelpaisi pyörähdellä juhlissa ja tuuletella piknikillä 5.8. Mutta halusta toteutukseen on vielä matkaa. Mutta jännästi se karjalaistytön mieli pyörähti hämäläiseksi.
Kommentit