Sain viime viikolla neurologiselta poliklinikalta hyvin närkästyneen puhelun. Vastaanottovirkailija ilmoitti hyvin tuohtuneesti, että minulla oli ollut edellisenä päivänä neurologin soittoaika, eikä arvon neurologi ollut saanut minua kiinni. Tämä ilmeisesti on jotenkin suuri VIRHE ja syvästi paheksuttava teko. Ilmoitin huomanneeni tuntemattomasta numerosta tulleet puhelut, mutta olin estynyt vastaamasta. Joku olisi ehkä saattanut jättää soittopyynnön vastaajaan, mutta ei tämä lääkäri. 

Vastaanottovirkailija sitten armollisesti ilmoitti, että minulle on uusi aika ja että puheluun olisi syytä vastata. Soittoajankohta ei ole tiedossa ja puhelu tulee tuntemattomasta numerosta. Koska ärsytti, sanoin vain, että kiitos tiedosta ja hei. Näin jälkeenpäin rupes vähän kyrsimään. Okei, en tiedä millaisissa paikoissa valtaosa suomalaisista työskentelee, mutta rohkenen sanoa, että isolla osalla ei ole mahdollista päivystää koko päivää puhelin kädessä odottaen puhelua, joka tulee joskus aamukahdeksan ja kello seitsemäntoista välillä. Ehkä. Minulla on päivisin palavereja, asiakastapaamisia, keskittymistä vaativia työtehtäviä, jolloin mieluusti pidän puhelimen äänettömällä. Tänään olen sitten kulkenut vessaankin puhelin kädessä, että en vaan missaa puhelua, jota ei ole vielä tähän mennessä tullut. Olisi ehkä pitänyt ilmoittaa nyrpeälle vastaanoton rouvalle, että olen palaverissa puoli yhdeksästä kymmeneen ja lounaalla puoli yhdestätoista noin tunnin eteenpäin, jolloin minua ei saa puhelimitse kiinni. Ensi kerralla ehkä muistan tämän. 

Ja muutenkin, en ymmärrä soittoajan pointtia. Lääkäri hoitaa sairauttani puhelimitse minua tapaamatta. Sairautta, jossa ensiarvoisen tärkeää on tarkkailla silmänpohjieni tilannetta ihan katsomalla niihin. Alan pikkuhiljaa uskoa puolitosissani heittämääni vitsiin, että kunnallisen neuron polin tavoite ei ole hoitaa potilaita, vaan poistaa heidät. Sama pätee muihin saman sairaalan osastoihin. Tilanteen tekee surkuhupaisaksi se, että mikäli asuisimme kilometrin verran lännempänä, ylittäisimme kuntarajan ja kuuluisin yliopistollisen sairaalan neurologisen poliklinikan alaisuuteen. Jossa siis sain ensiluokkaista hoitoa, enkä puhelinaikoja.