Olipa kerran ihan tavallinen suomalainen mies. Joka halusi elää ihan tavallista suomalaisen miehen elämää perheensä ja ystäviensä kanssa. Eräänä vähemmän kauniina päivänä, noin metaforisesti puhuen mistä minä tiedän oliko se päivä noin sään puolesta oikeasti kaunis vai ei, tämä tavallinen suomalainen mies sanoi toista ihmistä valehtelijaksi. Tämä toinen ihminen oli siis ihan oikeasti kertonut epätoden väitteen, eli suomeksi sanottuna valehdellut. Asian olisi pitänyt olla sillä selvä ja loppuun käsitelty. Mutta eipäs vaan ollutkaan.

Katsokaas kun tämä toinen ihminen olikin poliisi. Ja ilmeisesti poliisin sana painaa joka paikassa aina enemmän, kuin tavallisen suomalaisen miehen. Riippumatta siitä, että poliisi on epärehellinen ja että on olemassa todistaja joka kertoo poliisin valehdelleen. Myös todistaja on poliisi, tämän epärehellisen poliisin alainen. Sitä tarina ei kerro, mitä tälle rehelliselle poliisille on sittemmin käynyt. 

Kun tavallinen suomalainen mies sanoo epärehellistä poliisia totuuden mukaisesti valehtelijaksi, voisimme kuvitella, että asiaa ruvetaan selvittämään. Rehellisesti sanottuna en tiedä miten tämä virallisesti menee. Tässä tapauksessa kuitenkin poliisi syytti miestä kunnianloukkauksesta. Jos tämä olisi komediaa, voisimme kaikki nauraa yhteen ääneen tilanteelle, valehtelija haastaa totuudenpuhujan käräjille totuuden kertomisesta. Mutta tämä ei ole komediaa, joten oikeuteen mentiin. Ja koska Suomi on Suomi ja Suomessa on Suomen säännöt, lait ja asetukset, niiden mukaan toimittiin. Niiden mukaan siis tuomarin, joka tunsi poliisin ei tarvinnut jäävätä itseään. Tässä kohtaa voitaneen jo sanoa, että tapahtui jonkunasteinen oikeusmurha.

Tarina on pitkä ja kovin synkkä tavallisen suomalaisen miehen ja suomalaisen oikeuslaitoksen kannalta. Kunnianloukkaukseen syyllistymätön mies passitettiin vankilaan kunnianloukkauksesta. Kun taas virassaan valehdellut poliisi saa jatkaa edelleen toimiaan kenenkään kyseenalaistamatta.   

Tarina on muuten tosi. Tämä tapahtuu parhaillaan ihmiselle jonka minä tunnen.