Takana vuorokausi Miehen Tyttären kanssa. Pinna kireällä. Olen aikuinen ja minun pitäisi ymmärtää, mutta kun aina ei vaan meinaa muistaa, että toinen kuitenkin on hieman alle 7-vuotias.

Ensinnäkin, tyttö on joka kerran meille tullessaan aivan järkyttävän väsynyt. On pitkiä päiviä hoidossa. Ymmärrettävää, kun onhan sitä itsekin väsynyt työviikon jälkeen. Eilen kaikki 3 taloudessamme sängyn omistavaa henkilöä + se yksi alivuokralainen olivat unten mailla ennen puolta kymmentä. Ja kun on oikein väsynyt, niin sittenhän se pinna on kireällä itse kullakin. Itketään äidin ikävää. Otetaan lukua kun laitettu ruoka ei kelpaa, kun "äiti tekee lämpimät voileivät aina mikrossa". Tough luck, meillä kun laitetaan ruokaa, se oikeasti tehdään itse, eikä lämmitetä mikrossa. Kilareita ei kukaan saanut tänä viikonloppuna, että siinä mielessä kaikki meni kivasti.

Oikeasti tuntuu siltä, että tyttö ei vaan voi sietää minua, vaikka mielestäni en ole ollut hänelle sen kamalampi kuin muillekaan tuntemilleni lapsille. Ja valtaosa noista lapsista kuitenkin ihan mielellään viettää aikaa kanssani. Mikään tekemäni ruoka ei kelpaa, en mä tykkää. Mikään ehdottamani asia ei kelpaa, en mä halua. Ja koska hormonit ovat allekirjoittaneella muutenkin sekaisin, niin asiat saavat järjettömät mittasuhteet. Valtaosan viikonloppua tunnen itseni läpeensä pahaksi. Ja kauhulla sitten odottelen seuraavaa kertaa. Kuvittelen minkälaisen hirviön tyttö minusta äidilleen tekee. Pakotan syömään, en anna herkkuja jos oikea ruoka ei kelpaa, pakotan kampaamaan hiukset, petaamaan sängyn ja korjaamaan tavaransa. Helpompi olisi antaa mennä vaan, tehdä kaikki itse, antaa neidin syödä mitä haluaa ja milloin haluaa. Mutta kun. Se ei vaan toimi. Olen ikäväkseni tottunut siihen omassa perheessäni ja ystävieni perheessä, että säännöt on oltava, ja ne ovat kaikille samat. En halua antaa yhdelle erivapauksia, kun niitä eivät saa minulle tutummatkaan lapset, ei edes Pikku-Rinsessa, joka kuitenkin on kummitädin silmäterä. Ei ole reilua selvittää muille lapsille miksi yksi saa karkkia vaikka ei syönyt ruokaa, tai miksi yksi saa tehdä noin kun muut joutuvat tekemään näin. Omasta mielestäni olen ihan kohtuullinen, säännöt ovat yksinkertaisia ja niitä on vähän. Tytär vaan ei ole samaa mieltä. Minulla on tyhmiä sääntöjä, ja hän toivoo olevansa hai että voisi syödä minut kun olen uimassa..

Tätä nykyä, joka kerran kun olen lasten kanssa tekemisissä, huomaan niitä pieniä ärsyttäviä asioita, joihin käämi palaa alta sadasosasekunnin. En ole ihan varma onko tämä äidiksi tulo sittenkään niitä välkyimpiä ideoita. Mitäs jos en pidä omasta lapsestanikaan?