Pienen vauvan äideillä ei tuota omaa aikaa ole mitenkään huikeasti. Meillä ainakin Jannen päiväunien aikaan äiti pyykkää, siivoilee, neuloo, katselee digiboksille tallennettuja ohjelmia jne. Tietty nuo pari viimeistä ovat ehkä tavallaan sitä omaa aikaa, mutta eivät kuitenkaan oikeasti. Tänään kuitenkin päätin, että ei se äidinkään elämä voi olla pelkkää tissittelyä, lapsenhoitoa tai kotitöitä (joista kahteen viimeksi mainittuun myös Mies kantaa enemmän kuin ansiokkaasti kortensa kekoon), vaan jotain on nyt tehtävä. Ja aloitin heti aamusta. Kun sain Jannen päiväunille, keitin kahvit (ekat sitten sunnuntain) ja söin pullan ja luin lehden ihan kaikessa rauhassa.

Tulevana viikonloppuna minulle on luvattu (Miehen toimesta, ja tämä oli tosiaan jo ennen tuota Orava-postausta, jonka kommentti osuudessa rakkaani epäili mielenterveyttäni) sitä omaa aikaa kodin ulkopuolella. Ja saan Mieheltä viikkorahaa reissua varten. Eikä ole kiire kotiin. Menen nimittäin tänne. Ja aion olla siellä tasan niin  pitkään kuin huvittaa. Seurakseni saan äitini, joka hieman yllättäen lähtee mielummin kanssani messuille kuin viettää aikaa tyttärenpoikansa kanssa :o)

Tarkoituksenani on ostaa uudet bambusukkapuikot (vai ovatko nämä jo menneen talven lumia neulemaailmassa?) ja ehkäpä mukaan saattaa tarttua jotain lankojakin, mikäli sopivaan hintaan löytyy. Jouluksi olisi tarkoitus askarrella uudessa Novitassa olleita hahtuvaenkeleitä, joten ratsaan ainakin Novitan osaston. Lisäksi messuilla on näköjään Unicef-huutokauppa, jossa myydään Anna ja Toivo nukkeja, valitettavasti huutokauppa on perjantaina, joten en paikalle pääse. Olisin niin mielelläni Jannelle hankkinut vaikkapa pukin konttiin Toivo-nuken. Ja Miehen on ihan turha mumista mitään siitä ettei pojille voi ostaa nukkeja, poikanuken voi ainakin ostaa. Itse kun en osaa, enkä ehdi ommella.

Viikonloppua siis odotellaan kovasti. Ja varmaan saan jonkun oksutaudin tai superkuumeen just pe iltana..