Anttia odottaessani vannoin, ja vannon edelleen, että meille ei enää lapsia tule. Mies on jo jonkun aikaa viritellyt, puolitosissaan kaiketi, keskustelua josko kuitenkin vielä se tyttö tehtäis. Juu ei, ei kiitos. Pahoinvointi ja muut krempat raskausaikana ja vauva-ajan valvominen ei vaan kiinnosta.

Kunnes sitten taas löydän lehdestä jonkun ihanan tyttöjen neuleen. Tulee mieleen, että voi kun olis se tyttö jolle tehdä tollanen. Tai jos eksyy nukkekotiblogeihin. Miten ihanaa olisikaan oman tyttären kanssa rakennella nukkekotia! Tai ostaa jotain muita kuin autokirjoja. Lukea yhdessä Pikku Naisia tai Runotyttöä, kirjoja joista nuo pojat tuskin suuremmin innostuvat.

Voisi ostaa ihania vaaleanpunaisia röyhelömekkoja. Ja suloistakin suloisempia tyttöjen kenkiä. Tai opettaa omaa tytärtä neulomaan. Askarrella yhdessä milloin mitäkin. Toki poikienkin kanssa voi askarrella ja neulominenhan on miestenkin keskuudessa yleistyvä laji, joten eihän tuo sukupuoli kai sinällään sulje muuta pois kuin nuo röyhelömekot, nukkekodin ja tyttöjen kirjat. Ja vois kaupasta välillä ostaa muitakin leluja kuin pikkuautoja.

Mutta, entäs jos se kolmaskin on poika? Ja minulla kaappi täynnä vaaleanpunaisia vaatteita Mitäs sitten tehdään? Yritetään vielä neljännen kerran? Taidan jättää haaveksimisen tähän ja jatkaa eloa ukkovallassa. Toistaiseksi.