Sain Mieheltä synttärilahjaksi teatteriliput. Viikonloppuna pääsin ekan kerran sitten viime helatorstaiviikonlopun pois kotoa ilman Miestä ja lapsia. Kävin äidin kanssa katsomassa Sofi Oksasen Puhdistuksen Tampereen Teatterissa.

Ja ai että se oli karmivan hyvä. Aihe on kamala, se oksettaa, itkettää ja pistää vihaksi. Mutta näyttelijät tekivät kokemuksesta käsittämättömän hyvän. Tuija Vuolle Aliidena oli aivan uskomaton, eivätkä muutkaan näyttelijät kehnoja olleet, päin vastoin. Heikki Nousiainen, joka sai kehuja roolistaan pappi Jaakobina, oli mafiamiehenäkin uskottava.

Harvoin teatterissa (muut kuin kaltaiseni äitihormonein kyllästetyt naisihmiset) eläydytään niin kovin, että itketään. Esiripun laskeuduttua ja valojen sytyttyä miltei jokainen nainen pyyhki kyyneleitä. Ja kaikkein kamalimmassa kohtauksessa ei itku takuulla ollut kaukana miehiltäkään.

En ole koskaan ollut mikään Sofi Oksasen vankkumaton ihailija, mutta Puhdistus on sen verran laadukas teos niin kirjana kuin näytelmänäkin, että häntä on ihan pakko arvostaa kirjailijana, vaikka persoona ei miellyttäisikään. Suosittelen.

Ja muuten, minä osasin laskea äiti-moodista irti ihan koko illan ajaksi. Päätin, että Mies saa luvan pärjätä poikien kanssa yksin illan ihan ekaa kertaa. Ja pärjäsihän tuo. Minulla oli toki kännykkä mukana, mutta äänettömällä syvällä käsilaukun uumenissa. Vilkaisin puhelinta pariin otteeseen väliajalla, mutta en soittanut tai laittanut viestiä. Näytelmän aikana en katsonut puhelimesta edes kelloa, saati ratsannut viestejä. Vasta parkkihallissa pysäköintiä maksaessani ilmoitin, että tulossa ollaan. Ilta oli mennyt hyvin. Antti tosin vannoutuneena tissimiehenä ei oikein lämmennyt pullomaidolle. Oli kuulemma ottanut ihan tovin aikaa, ennen kuin kaveri oli ymmärtänyt miten pullosta juodaan. Palatessani kotiin joskus klo 22. maissa pojat nukkuivat ja Mieskin oli ihan täysissä järjissään. Lupasi jopa että saan mennä jonnekin joskus toistekin.