Kun olin lapsi, ensimmäinen kevään merkki oli se, kun saimme kaivaa polkupyörät esiin autotallista. Ehtona oli, että oma katu oli oltava sulana. Ja sitä sulamista odoteltiin joskus kärsimättömänäkin. Asuimme hiljaisen kadun varrella, jossa ainoa autoliikenne oli asukkaiden ajot, joten teitä ei talvisin aurattu niin hanakasti kuin isompia väyliä, eivätkä ne myöskään keväällä sulaneet yhtä nopeasti. Joka ainoa kevät koettelimme vanhempiemme hermoja marisemalla. Jotenkin kai kuvittelimme, että se jotenkin auttaisi. Mutta ei auttanut ja odotettava oli. Eikä pyörien saamiseksi riittänyt mikään lumeton läikkä, vaan koko tie oli oltava sula. Olen siis viettänyt lapsuudessani lukuisia  tunteja katsomalla miten lumi sulaa. Ja voi sitä riemua, kun lopulta lupa heltisi ja pyörät saatiin alle. Ensimmäiset päivät sitkuteltiin koko lailla huolella ympäriinsä. Ja se toinen kevään merkki oli sitten ne auenneet polvet ja kädet, kun vauhdin hurma yltyi liian suureksi ja nurin mentiin. Ja yleensä tuolla hetkellä jalassa olivat ne uusimmat housut, jotka siis menivät rytäkässä polvesta puhki.

Ennen ajelua pyörät tietysti kunnostettiin. Joka kevät. Pyörät pestiin tiskiainevedellä, rätillä ja vanhalla hammasharjalla. Kyllä, myös joka aikoa pinna puunattiin. Hammasharjaa käytettiin tietysti niihin kohtiin joihin ei muuten päässyt käsiksi. Ja ihan parasta oli se, kun pyörän sai huuhdella vesiletkulla. Pesun jälkeen tarkastettiin renkaat ja venttiilit. Lisättiin ilmaa tai paikattiin. Ja viimeisenä rasvattiin ketjut. Isä siveli isosta metallipurkista puutikulla teollisuusvaseliinia ketjuihin. Vaseliini oli väriltään vaalean kellertävää, ja jos se oli pitkään käyttämättömänä, sen pinnalle nousi rusehtavaa öljyä. Toki vaseliiniklönttien peittämät ketjut ensialkuun nolottivat, mutta isä osasi selittää asian meidän voitoksemme. Vaseliini oli parempaa voiteluainetta ja kesti ketjuissa pidempään. Ja saatoimme siis kehua kaikille, että meidän isä sano ja se kyllä tietää. Todellista syystä vaseliinin käytölle en tiedä, enkä sitäkään oliko se oikeasti sen parempaa kuin perinteinen ketjuöljy.

Lapsuuden kevät palautui mieleen eilen, kun esikoinen kärtti pyöräänsä. Olisi halunnut niin kovasti ajella jo. Ja minä sanoin, aivan kuten vanhempani aikoinaan, että sitten otetaan pyörä esiin kun pihatie on sula. Ehkä minäkin pesen pyörän yhdessä esikoisen kanssa ja laitan rasvaan ketjut. En tosin käytä vaseliinia, koska sitä ei ole, mutta ketjuöljyä kuitenkin.