Juhannusviikonloppu meni vaihtelvassa säässä, kiitos kysymästä. Pari pulloa kuohuviiniä tyhjennettiin, osa yksin ja osa seurassa. Ei muuten ole kokemattomalle hyvä ajatus vetää pulloa kuoharia yksin. On seuraavana aamuna huono olo. On syöty hyvin ja hyvässä seurassa, nautittu kesän auringosta ja vesisateesta. Voivoteltu lasten nuhaneniä. Ja käyty mummolassa. Siinäpä se tämä juhannus. Nyt olo on kovin väsynyt.

Nyt kun juhannus on vietetty, ja se oma kesäloma on vasta elokuun lopussa, on taas aika ottaa itseä niskasta kiinni ja palata ruotuun tämän painonhallinnan kanssa. Viime viikkoina on syöty mitä sattuu, eikä itsekurista ole ollut tietoakaan. Sain tuossa jokunen kuukausi sitten kutsun Facebookissa pieneen suljettuun painonhallintaryhmään, jossa naiste tsemppaavat toisiaan painonpudotuksen haasteissa. On kiva, kun on vertaistukea, ei yhden viikon (tai kuukauden) repsahtelun jäljkeen iske hanskoja tiskiin, vaan jaksaa taas aloittaa uudestaan. Vaa'alla en ole käynyt pariin viikkoon, ei kannata kun tiedä kiloja tulleen lisää. Tätä tahtia syksyn -10 kilon pudotus tuntuu aika kaukaiselta.. Mut ehkä se tästä. Tänään taas himmaillaan sokerinn kanssa ja yritetään valita lounaaksi jotain kevyempää.

Paraphernalia edistyvät. Lehmus-huivin jälkeen sukan neulominen tuntuu etenevän kuin itsestään. Seuraavaksi neulontalistalla on säärystimet itselle. Vaikka on kesä, niin minun jalkojani palelee. Tai siis sääriä. Niin kovaa, että olen pari viikkoa nukkunut villasukat jalassa. Villasellaiset, paksut seiskaveikkaiset. Ja joskus aamuyöllä jalat ovat lopulta lämmenneet. Novitan jossain lehdessä oli ohje ns. joogasäärystimiin, jotka siis jollain aikataululla pääsevät lämmittämään vanhoja koipiani.

Mies on sitä mieltä, että minulla on jo riittämiin villasukkia, eikä niitä tarttis enempää. Neulojakollegat varmaan yhtyvät mielipiteeseeni, että villasukkia ei vaan voi olla liikaa. On niitä perussukkia, on vähän haastavampia palmikkosukkia, sitten on ohuesta sukkalangasta tehtyjä ihanuuksia, joita käytetään esim. kyläreissulla. On raitasukkaa, raidatonta sukkaa, itseraidoittuvista langoista tehtyjä. Ja on mummovainaan tekemiä sukkia, joita korjataan kerta toisensa jälkeen ja käytetään vain silloin kun on ihan pakko. Tunnearvo on niin valtaisa. Ja on lahjaksi saatuja villasukkia, joita niinikään käytetään harvakseltaan, koska ne ovat vaan niin ihanat. On polvisukkaa, on yösukkaa, on tosi lämmintä ja lämmitä. On niitä sukkia, joita käyttäessä tulee hyvälle tuulelle. Ja niitä joiden ihan itse tehtyä palmikkokuviota jaksaa hämmästellä kerta toisensa jälkeen: osasinko minä ihan oikeasti neuloa jotain näin hienon näköistä. Ja sitten on vaan niitä sukkia, jotka on pakko neuloa. Kuten Paraphernaliat ja Kalajoet (jotka neulotaan jahka se kirottu sukkalanka, joka on ollut parisen vuotta odottamassa oikeaa sukkamallia löytyy jostain). Ja Kai-meit, joihin niihinkin on lanka jo hankittuna. Ja monet monet muut. Villasukkia ei vaan voi olla liikaa!