Sain syntymäpäivälahjaksi laatikollisen luksusta. Tjocktin lankoja. Ja kun puhun laatikollisesta, puhun valtavasta, lähes yhdeksän kilon ylläripaketista, jonka avatessani olin pyörtyä. Tänään, auringon paistaessa ja lopulta loman salliessa sain kuvattua laatikon sisällön. Aivot ovat työskennelleet kuumeisesti ideoiden mitä kaikkea näistä saisikaan tehtyä.
Neljä vyyhtiä tummanpunaista Martta the Merinoa.
Neljä vyyhtiä keltaista Siiri the Silkmerinoa.
Kaksi vyyhtiä sinistä Siiriä.
Aurinko ilmeisesti vääristi värejä tämän langan kohdalla niin pahoin, että väri ei toistunut yhdessäkään kuvassa oikein. Oikea väri on tumma violetti Siiri.
Kuvassa neljä, oikeasti viisi vyyhtiä turkoosia Siiriä.
Kolme vyyhtiä pinkkiä Siiriä
Ja kaksi vihreää.
Näiden lisäksi mukana oli Tjocktin tunnetuksi tehneitä lankoja, niitä oikeasti paksuja. Näissä tuoksuu lanoliini.
Fat & Sassy Merinoa värissä sahrami. Tästä tuli heti oma suosikkini.
Edelleen Fat & Sassya sähkönsinisenä.
Ja vaaleanpunaisena.
Tämä oli jotain muuta kuin merinoa, olettaisin tämän olevan Fat Chance Finniä, koska oli tuntumaltaan karkeampaa kuin nuo aiemmat merinolangat.
Langoista tulee huiveja, kaulureita ja ehkä joku isompi neulekin. Mielessä välkähtelee Outlander - Matkantekijä - sarjan neuleet, joista iso osa neulemaailmaa on nyt innoissaan. Nämä langat sopivat Clairen kaulassa monessa alkupään jaksossa nähtyyn muhkeaan kauluriin paremmin kuin hyvin. Suosittelen sarjaa muuten neulojille neulebongaukseen, jokaisessa jaksossa on näytetty toinen toistaan upeampia neuleita, ja Ravelryssa löytyy isoon osaan ohjeitakin hakusanalla Outlander.
Kommentit