Mieliala on ollut jo parin viikon ajan ihan hyvä. Tunnen oloni suorastaan riehakkaaksi. Mieli alkaa toimia kuten sen kuuluukin. Mietin jälleen omituisia asioita ja naureskelen itsekseni asioille joihin törmään. Olen jälleen minä.

Lueskelin Johannan pohdintoja, ja rupesin miettimään.

Ensinnäkin, mikä  minut tähän sairauteen suisti? Suurimpana syynä näen selkeästi huonon parisuhteen, joka sai minut tuntemaan itseni täysin arvottomaksi ja epäonnistuneeksi. Yhtä suuri syy oli henkisesti ahdistava työpaikka. Samaan pakettiin lisätään läheisen ihmisen sairastuminen ja myöhemmin menehtyminen, uusi asunto ja remontti... Liian paljon tapahtui samaan aikaan.

Mikä minua on auttanut toipumaan? Johannan lista voisi olla yhtä hyvin minun kirjoittamani.
Ystävieni ja perheen tuki (love you all!).
Terapia.
Tieto siitä, että olen sairas ja että muillakin masentuneilla ajatukset menevät samaa rataa. Tämän näen merkittävimpänä syynä ihan oikeasti. On kamalaa pyöritellä nyt ajateltuna naurettavia ajatuksia ja ahdistua niistä. Samaan aikaan valtaosa masentuneista pelkää samoja asioita. Suurena apuna tässä on ollut myös muiden masentuneiden blogit.
Lupa olla sairas. Kun lopulta tiedostin, että olen sairas, enkä tästä selviä asiaa ignoraamalla, annoin itselleni luvan olla sairas.
Se ensimmäinen hyvä päivä. Siitä alkoi usko, että ehkä pääsen tästä loukosta vielä pinnalle.
Käsityöt.
Ajatusten ylös kirjoittaminen.
Huumorintaju.

Vieläkin pelkään, että en parane kokonaan koskaan. Pelkoa helpottaa kuitenkin se, että olotilani on sairaus ja siitä voi kun voikin parantua. Tällä hetkellä, uuden työpaikan myötä, usko tulevaisuuteen on palautunut. Uskallan jo suunnitella tulevaisuutta. Tiedän että minulla on keinot selviytyä, jos romahdan uudelleen.

Aurinkoista päivää kaikille "risukasoille"!