Sitä kun tarpeeksi kauan pelkään jotain, pelko todennäköisesti toteutuu. Olen viime keväästä saakka, kun masennukseni helpotti, pelännyt uutta aallonpohjaa. Ja nyt se on ikävää todellisuutta. Masennustestiä en ole tehnyt, mutta se näyttänee melko korkeita lukemia. Masennuksen lisäksi olen ruvennut saamaan ahdistuskohtauksia. Mistä tämä kaikki taas on saanut alkunsa, siitä minulla ei ole hajuakaan. Tilanne kuitenkin on jatkunut samana pitkän aikaa, joten mistään huonosta päivästä ei ole kyse. Nyt sitten vaan pitäisi varata aika lääkärille ja selvittää lääkityksen aloittaminen.

Että ystäväni siellä ruudun takana, tämän takia minusta ei ole kuulunut mitään. Koitan selvitellä asioiden tilan ensin itselleni, sitten Miehelle, ja sen jälkeen kykenen puhumaan muillekin. Tunnen oloni epäonnistuneeksi ja surkeaksi. Mutta tätähän se masentuneen elämä kaiketi on. Joskus menee paremmin, ja sitten taas huonosti. Jaksoin kerran nousta pimeydestä, toivotaan että jaksan toistamiseenkin. Nyt sentään minulla on Mies tukenani, sikäli mikäli osaan hänellekään puhua tuntemuksistani. Jälleen kerran taon päätäni seinään...