Uutisissa kerrottiin tänään tutkimuksesta, jonka tulos oli se, että uuden sukupolven masennuslääkkeet auttavat vain vähän lievissä masennusoireissa. Lääkityksestä on hyötyä vain vaikean masennuksen hoidossa. Uutisiin haastateltu tutkija (jonka nimi ei jäänyt mieleen) sanoi, että lievimmissä masennuksissa on syytä ohjata potilas terapiaan. Hyvä idea. Onkohan arvon tutkija tietoinen Suomen mielenterveyspalvelujen tilasta? Että sitä terapiaa voi joutua odottamaan vuosikausia. Ja sinne pääsee vasta sitten, kun on jo niin umpikujassa, ettei siitä enää pelkästään ole mitään apua. Se lievempi masennus on ihan varmasti ehtinyt muuttua vakavaksi ja johon tarvitaan sitten lääkkeitäkin. Tulos on siis yhtä tyhjän kanssa.

Jotenkin hirvittää miten vähemmän ymmärtävät suhtautuvat jatkossa masennuksen hoitoon. Lääkkeitä syöviä karsastetaan, ja masennusta koitetaan hoitaa kotikonstein. Kylmä tosiasiahan kun kuitenkin on, että harva vaikeasti tai keskivaikeastikaan masentunut pystyy itsensä ilman apuja, terapiaa tai kemiallista, kuntouttamaan. Minä en ainakaan siihen olisi pystynyt. Sitä kun ei pääse kunnolla edes sängystä ylös, tai kykene pitämään huolta itsestään, niin se parantuminen on vaikeaa. Itse pahimmassa vaiheessa en kyennyt edes peseytymään, ulos meno pelotti ja ahdisti, sosiaaliset kontaktit olivat minimissä, kun en vaan kyennyt tapaamaan ketään. Lääkehoidon tehottua palasi toimintakykykin. Että minä kyllä suosittelen masennuslääkkeitä. Ja jos sitä terapiaa ei ole tarjolla HETI, on syytä vaatia se resepti lääkäriltä, vaikka sitten pahan päivän varalle. Koska se päivä, jolloin niitä lääkkeitä tulee takuulla nopeammin kuin terapia-aika.