Asumme Miehen kanssa kivassa kerrostalokaksiossa, jossa bonuksena on oma sauna ja pikkuruinen piha. Kun Vote ilmoitteli tulostaan, alkoi haaveilu isommasta asunnosta. Tuossa jokunen viikko sitten kävimme katsomassa uuden uutukaista asuntoa, 4-5h+k+s+khh+2wc+oma piha. Ja sen jälkeen ei mikään ole enää tuntunut miltään. Kaikissa asunnoissa joita katselemme on aina jotain vikaa. Liian ahtaita, liian rumia, liian vaikka mitä. Omakotitaloon meillä ei ole tällä seudulla varaa, ja niihin joihin on, emme ikinä muuttaisi sijainnin tai kunnon vuoksi. Kerros- tai rivitalo on siis se ainoa vaihtoehto. Kerrostaloista valtaosa karsiutuu pois heti kättelyssä, koska niissä ei ole pihaa. En usko enää viihtyväni asunnossa jossa omaa pihaa ei ole.

No juu, rehellisyyden nimissä on epäreilua verrata tuota unelmiemme asuntoa mihinkään katselemaamme. Koska tuo unelmamme on sen verran kalliimpi kuin nämä joita olemme katselleet. Realismi iski peliin, ja etsimme oikeasti asuntoa johon meillä on varaa. Sinälläänhän meillä ei ole mikään kiire muuttohommiin tai isompaan asuntoon, kun yhden lapsen kanssa mahdumme toistaiseksi nykyiseenkin, mutta olishan se kivaa kun olisi Votelle ja Tyttärelle enemmän tilaa. Koska haaveissa on (ainakin minulla) ehkä vielä se yksi lapsi Voten jälkeen, niin makuuhuoneita saisi olla vähintäänkin se kolme. Ja koska minua ainakaan ei mikään nyt paikkakunnalla myynnissä oleva asunto kiinnosta pätkääkään tuon unelmien asunnon jälkeen, niin pakko kai se vaan on viikko viikon jälkeen tehdä se lotto ja toivoa sieltä pesämuna asuntoa varten..

Itse luotan aina asuntoon mennessäni ensivaikutelmaan. Jos joku asunnossa tökkää, niin lähden suosiolla pois. Tätä nykyistä kotiamme aikoinaan etsin melko pitkään. Yhdessä asunnossa oli liian pieni keittiö, toisessa lilliputtikokoinen vessa, kolmannessa liian korkea hinta tasoon nähden, neljäs muuten kiva, mutta liian pieni, yksi oli ihan liian iso jne. Mutta heti kun astuin sisälle tulevaan kotiini, se tuntui kodilta. Ihan kuin joku olisi jossain tuolla sisällä toivottanut tervetulleeksi kotiin. Ja asuntohan oli aika kamalassa kunnossa silloin kun sen ensimmäisen kerran näin, rumat keittiökaapit, kamalat tapetit, valkoisuuttaan kirkuvat seinät. Ja silti se oli saatava. Mitä lie kohtalon johdatusta, mutta tarjoukseni meni läpi, vaikka se oli huomattavasti pienempi kuin muut tehdyt tarjoukset. Nyt kun vaivuin tässä oikein nostalgian pyörteisiin, niin enpä taida kodistamme vielä edes raaskia luopua.. Paitsi jos se lottovoitto sattuu kohdalle ja meillä olisi mahdollisuus Siihen asuntoon :o)