Meillä tehtiin eilen urakalla rästihommia pois. Laitettiin hyllyjä vierashuoneen kaappiin, siivottiin vaatehuone, vaihdettiin eteisen 70-luvun ruma lamppu uuteen ihanaan. Nyt koko eteinen kylpee valossa.

Suurin muutos oli kuitenkin kuopuksen, äidin vauvan, muutto isoveljen kanssa samaan huoneeseen. Onhan se ihanaa, kun nyt on Miehen kanssa ihan oma tila, joka ainakin osan yöstä on lapsivapaata aluetta. Mutta kyllä se kuulkaa äidin mielipuolta vähän raastaa, kun vauva on jo niin iso, että siirretään siitä läheltä tuhisemasta seinän taakse.

Aika pitkäänhän meillä molemmat lapset ovat nukkuneet meidän vanhempien kanssa samassa huoneessa. Jotenkin on ollut helpompaa, kun levottomasti nukkuva kuopus on ollut siinä lähellä. Tosin en sitten tiedä onko kuopuksen levoton nukkuminen johtunut nimenomaan siitä, että on ollut meidän kanssamme samassa huoneessa, viime yönä kun poika nukkui hipihiljaa, heräten varttia vaille 6, jolloin tuuppasin kaverille maitopullon suuhun ja unia jatkettiin yli seitsemään. Isoveljensähän siirtyi omasta sängystään meidän huoneeseemme puoli kahden maissa. Mut josko sekin asia siitä muuttuis, kun ei tarvitse pikkumiehen enää yksin nukkua. Mene ja tiedä.

Ja kyllähän se kuulkaa oli vähän outoa mennä illalla omaan sänkyyn Miehen viereen, kun ei ollut pientä poikaa huoneessa. Huone tuntuu valtavan isolta, pinnasängyn tilalle tuli hoitopöytä. Mies otti tilanteesta kaiken irti ja nautiskeli illasta lukemalla omassa sängyssä. Ja minä nautiskelen parin viikon päästä Ikeassa, kun saan lopulta ostaa ne ihanat yöpöydän lamput :o)

Ja kaikesta ihanuudesta huolimatta, se on vaan kuulkaa kamalaa huomata miten äkkiä ne vauvat kasvaa pieniksi pojiksi, jotka nukkuvat omassa huoneessaan.