Masennukseni pahimpina aikoina en millään pystynyt keskittymään mihinkään. Töissä olo oli todella vaikeaa, mutta vielä vaikeampaa oli se, että en pystynyt lukemaan. Olen rakastanut lukemista siitä saakka kun opin 6-vuotiaana lukemaan. Luen harvoin muuta kuin fiktiota. Se on minun tapani paeta hetkeksi todellisuudesta.

Masennuksen alkuvaiheissa luin uudelleen työmatkoilla bussissa Harry Pottereita. Paluu tähän oikeaan maailmaan oli enemmän kuin ankea, joka aamu. Eläydyin satumaailmaan niin täysin.

Puoli vuotta siis meni, etten pystynyt lukemaan kunnolla edes tilaamiani lehtiä. Kunnes tässä n. kuukausi sitten tartuin kirjaan, ja luin sen loppuun. Sen jälkeen otin hyllystä toisen kirjan ja luin senkin. En ihan vielä ole normitilassani, luen yhtä kirjaa montakin päivää, kun ennen meni toista kirjaa päivässä. Iloitsen lukuinnosta niin paljon, että tänäänkin on mennyt koko päivä siihen, kun olen lukenut ja siivonnut vuorotellen.

Rupesin miettimään tämän kirjoitukseni myötä elämääni puoli vuotta taaksepäin. Vastassani on tyhjä aukko. En muista tuosta ajasta mitään muuta kuin sen suunnaattoman pahan olon ja ahdistuksen.  Tulevaisuutta en ajatellut lainkaan, pidin saavutuksena jo sitä että selvisin jälleen kerran yhdestä päivästä. Tänään teen jo suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Suunnittelen useampaakin matkaa ulkomaille, nautin elämästäni.Ehkä arvostan elämääni nyt enemmän ja osaan iloita jokaisesta hetkestä, kun olen selvinnyt pohjalta.

Aurinkoista viikonloppua teille kaikille, jotka täällä käytte!