Kirjoitin pitkät pätkät perhe-elämästä, sen riemuista, oivalluksista ja haasteista. Ja sitten tuli tuo perheen pienistä insinöörinaluista isompi ja hävitti koko avautumisen.. Eikä minulla tietenkään ole aikaa kirjoittaa koko sepustusta uudestaan.

Mainittakoon siis lyhyesti, että jos meille tulisi vielä se kolmas lapsi (ei ole tulossa), niin sen kanssa me varmasti onnistuisimme loistavasti. Janneahan minä pidin epähuomiossa nälässä, ja Hermannia me olemme sitten valvottaneet. Ja molemmat pojat ovat siis rassanneet ainakin äidin hermoja ihan urakalla alituisella kitinällään. Nukkumisessa saavutimme viime yönä läpimurron. Hermanni nukkui omassa sängyssään koko yön. Hetkeksi ehkä torkahdimme sohvalle, kun oli syömätauko, mutta muuten kaveri ei vaatinut vierihoitoa. Ja kaikki tämä niinkin yksinkertaisella konstilla kuin vaununkopalla, jonne pistin pojan nukkumaan ja kopan sitten sijoitin pinnasänkyyn. Kyllä kuulkaa äitikin nukkui hiukkasen paremmin ihan itsekseen kun vauva vieressä.

Herkutomalla linjalla mennään edelleen, vaikka eilen tuli melkoinen kiusaus. Mies lähti tapaamaan ystäviään kaupungille illalla, ja minä olin yhden nukkuvan ja toisen valvovan pojan kanssa kotona. Perinteisesti olen itselleni ostanut aina jotain hyvää niinä harvoina kertoina, kun Mies jonnekin viihteelle lähtee. Olin jo sipsipussia ottamassa kaapista, mutta muutin viime hetkellä mieleni. Ja olin enemmän kuin tyytyväinen päätökseeni sitten tänä aamuna. Ja nyt kun herkutonta linjaa ollaan vedetty viikko, ei se makea ole enää ihan joka hetki mielessä. Että ehkä tämä tästä helpottaa.

Uskaltauduin muuten käymään eilen ekaa kertaa vaa'alla synnytyksen jälkeen. Järkytyksekseni lukema näytti 300g VÄHEMMÄN kuin ekalla neuvolakäynnillä. Ilmeisesti vartalon muoto on sen verran muuttunut tiineyden myötä, että osa vanhoista vaatteista ei mene kunnolla päälle. Tokihan minä tiedän, että ei tuolla painon laskulla ole mitään tekemistä tämän Herkuttoman Helmikuun kanssa, mutta silti se antaa hiukkasen motivaatiota jatkoon, vaikka esim. nyt kaipaisi niin pirusti sitä Fazerin Sinistä antamaan lisävauhtia tälle päivälle. Näköjään nuo hyvin nukutut yöt eivät vaan sovi allekirjoittaneelle, kun väsyttää niin pirusti.

Ja neulerintamalta sen verran, että eka polvisukka on valmis ja ihana. Nyt kun vielä sais toisenkin alulle. Jämälangoista tekaisen sukat Kummitytölle, kun äiti käski. On kuulemma kummitädin homma pitää lapsen jalat lämpimänä. Että jos Pikkusisko vois kertoa neidin kengännumeroa. Teen paria numeroa isommat heti kättelyssä, niin ovat sitten ensi syksynä valmistuttuaan sopivan kokoiset..