Asuntokauppamme viimeisimmät käänteet ovat jääneet tänne kirjaamatta. Saimme asunnosta niin naurettavan tarjouksen, että päätimme pysytellä toistaiseksi nykyisessä osoitteessamme. Saanpahan edes hieman aikaa sulatella ajatusta muutosta. En tiedä miksi ihmeessä se vaan on niin kamalan iso ja vaikea asia minulle.

Ja koska meillä on rajattu määrä neliöitä ja neljäs perheenjäsen tuloillaan, on kotona tehtävä radikaaleja muutoksia. Suurin päätös (minulle) oli se, että ihanasta löhönojatuolistani on luovuttava. Tuoli on valtavan kokoinen ja valtavan ihana. Ensimmäinen huonekaluhankinta nykyiseen kotiini. Tuoli saa mennä ja ystäväni J on sen uusi onnellinen omistaja parin vuoden odotuksen jälkeen. Eteiseen teetämme uudet kaapit ja olohuoneeseen raivaamme tilaa lasten leikkinurkkaukselle. Vanha stereotaso-kirjahylly saa lähteä (myydään halvalla, jos joku on kiinnostunut) ja tilalle hankitaan taulu-tv ja uusi stereotaso. Vanha telkkarikin on myytävänä jossain kohtaa.

Ja kun näistä luopumisista ja hankinnoista päästiin yhteisymmärrykseen, teimme jotain äärimmäisen hullua. Hankimme perheeseemme uuden jäsenen. Auton. Farmarisellaisen. Ihanan. Panoramaikkunalla. Saamme sen torstaina kotiin. Vanha auto vikoineen on sitten JTO (jonkun toisen ongelma). Tosin tänä aamuna töihin ajellessani koin suorastaan haikeita hetkiä autosta luopumisen vuoksi. Se kun kuitenkin oli ensimmäinen omistamani auto. Tosin nuo tunteet menevät takuulla ohi siinä kohtaa, kun pääsen uuden auton rattiin :o)