Äitiys on haastava laji. Siinä se vahvinkin yksilö meinaa sortua niin yhteiskunnan kuin omien odotuksiensa alle. Ehkä juuri siksi äitiys myös pistää arvostamaan pieniä asioita kuten:
-
Ensimmäistä ruokaa liittyvää "anna"-sanaa lapsen sairauden jälkeen
-
Sitä että samaisen sairauden jälkeen lapsi jaksaa jo leikkiä
-
Lämmintä, tai edes puolilämmintä ateriaa
-
Aamun lehden lukemista ihan rauhassa
-
Kahvikupillista ja palaa rusinapitkoa ihan rauhassa lapsen nukkuessa
-
Kiireetöntä, suljetun oven takana tapahtuvaa vessatoimitusta
-
Kestoiloja ovat lapsen hymyt, naurut, halit ja suukot
-
Jokaista sisällä pysyvää ateriaa
-
Perheen yhteisiä halittelu ja pusittelu hetkiä sohvalla tai sängyllä
-
Ihan jokaista ihan yksin vietettyä sekunttia, olipa se vaikka sitten roskiksen vienti iltamyöhällä
-
Jokaista luettua kirjan sivua hyvästä kirjasta
-
Jokaista edes lähes kokonaan nukuttua yötä
-
kello kahdeksan aamuherätyksiä (kun normaalisti se tapahtuu kello 6-7 välillä)
-
Kun naurattaa niin paljon että itkettää (ymmärrän nyt naurujoogan pointin)
-
Nukkuvan lapsen katsomista
-
Liian harvoja kertoja jolloin on aikaa löhötä Miehen kainalossa
-
Kokonaisen kerroksen neulomista (puhumattakaan siitä ekstaasinomaisesta tunteesta, kun oikeasti saa jotain valmiiksi)
-
Hiljaisuudesta (ennen yksin kotona ollessa minulla oli aina radio tai tv päällä, nykyään kun lapsi nukkuu tai olen yksin kotona, on molemmat aparaatit usein kokonaan kiinni)
Kommentit