Äitiys on haastava laji. Siinä se vahvinkin yksilö meinaa sortua niin yhteiskunnan kuin omien odotuksiensa alle. Ehkä juuri siksi äitiys myös pistää arvostamaan pieniä asioita kuten:

  • Ensimmäistä ruokaa liittyvää "anna"-sanaa lapsen sairauden jälkeen
  • Sitä että samaisen sairauden jälkeen lapsi jaksaa jo leikkiä
  • Lämmintä, tai edes puolilämmintä ateriaa
  • Aamun lehden lukemista ihan rauhassa
  • Kahvikupillista ja palaa rusinapitkoa ihan rauhassa lapsen nukkuessa
  • Kiireetöntä, suljetun oven takana tapahtuvaa vessatoimitusta
  • Kestoiloja ovat lapsen hymyt, naurut, halit ja suukot 
  • Jokaista sisällä pysyvää ateriaa
  • Perheen yhteisiä halittelu ja pusittelu hetkiä sohvalla tai sängyllä
  • Ihan jokaista ihan yksin vietettyä sekunttia, olipa se vaikka sitten roskiksen vienti iltamyöhällä
  • Jokaista luettua kirjan sivua hyvästä kirjasta
  • Jokaista edes lähes kokonaan nukuttua yötä
  • kello kahdeksan aamuherätyksiä (kun normaalisti se tapahtuu kello 6-7 välillä)
  • Kun naurattaa niin paljon että itkettää (ymmärrän nyt naurujoogan pointin)
  • Nukkuvan lapsen katsomista
  • Liian harvoja kertoja jolloin on aikaa löhötä Miehen kainalossa
  • Kokonaisen kerroksen neulomista (puhumattakaan siitä ekstaasinomaisesta tunteesta, kun oikeasti saa jotain valmiiksi)
  • Hiljaisuudesta (ennen yksin kotona ollessa minulla oli aina radio tai tv päällä, nykyään kun lapsi nukkuu tai olen yksin kotona, on molemmat aparaatit usein kokonaan kiinni)