Meidän mummo teki maailman parhaat lihapullat, karjalanpiirakat ja lusikkaleivät. Ja mummon omenahillopiirakka oli ainakin minun ja enoni herkkua. Kerran leivontapäivänä söimme päiväkahvin kanssa kokonaisen vastaleivotun hiivaleivän. Voi suli lämpimän leivän päällä ja oli hyvää. Mummo antoi aina maistaa pikkuleipä-, kakku-, pulla-, yms taikinaa. Jokaiselle, minulle, Pikkusiskolle ja minua vain pari vuotta vanhemmalle tädilleni jätettiin aina oma nokare taikinaa syötäväksi. Vietimme Pikkusiskon kanssa jo ennen kouluun menoa kesälomaa mummolassa, pisimmillään oltiin siellä kuukauden verran. Mummolan kesissä paistoi aina aurinko, syötiin vatsamme täyteen metsämansikoita ja polskittiin lasten uima-altaassa.

Mummolan kesät ovat nyt sitten lopullisesti takanapäin. Mummo nukkui pois eilen. Hänen sydämensä oli niin loppuun saakka väsynyt, että se ei jaksanut lyödä kuin tunnin sen jälkeen kun hengiyskone sammutettiin. Onneksi viimeinen muistoni hänestä oli erinomaisen hyvä, hän kävi sairaalassa katsomassa minua ja Votea, ja oli viime sunnuntain juhlissa kehunut kaikille miten oli tuoreimman lapsenlapsenlapsensa jo nähnyt ja että poika oli niin pieni ja suloinen. Loppujen lopuksi mummolle tuli hyvä lähtö, hän sai asua loppuun saakka omassa kodissaan, eikä tarvinnut puolivihanneksena kitua vuositolkulla. Hän käveli omin jaloin ambulanssiin, jaksoi siihen saakka ja sitten sydän petti. Viimeisen puhelinkeskustelun päätteeksi hän oli sanonut äidilleni, että kaikki asiat ovat oikein hyvin. Aivan kuin hän olisi tiennyt...