Olen aina pitänyt itseäni ihan tervejärkisenä ihmisenä, joka ei turhista stressaa tai tee numeroa. Siis siihen saakka kun raskaustesti näytti plussaa. Silloin tuo järki ilmeisesti jonkun tuuletuskerran aikana lensi pihalle. Meillä kun ei noissa tuuletusikkunoissa ole edes niitä hyönteisverkkoja, joihin se järki olisi voinut jäädä kiinni siksi aikaa, että olisin sen saanut kiinni.

Minä siis:

  • Pelkään listeriaa hysteerisesti. Meillä on pannassa kaikki vakuumipakattu kala, ulkolaiset vadelmat, pastöroimattomat juustot jne.
  • Välttelen sen listan ruoka-aineita, jonka neuvolasta sain.
  • Luen ihan liikaa kaiken maailman oireista joita raskausaikana ilmenee ja siitä ovatko ne vaarallisia vai eivät. Yleensä kykenen jopa tekemään omista täysin luonnollisista oireistani jotain hirveen kauheen kamalan vakavia. Onneksi en ole vielä kertaakaan soittanut neuvolaan paniikkitilassani, kun se kipu jonka pelkäsin olevan irronneen istukan aiheuttama, olikin pelkkiä ilmavaivoja. Ja kyllä, tiedän oireet hepatoosiin, raskausmyrkytykseen jne. Ja kyllä, jokainen ihottuman aiheuttama kutina saa minut ylireagoimaan.
  • En ota edes sitä pientä siemaisua alkoholia.
  • Kärsin helvetin tulia ja tuskia niistä kerroista kun join alkoholia ennen kuin tiesin olevani raskaana. Ja näitä kertoja on 4, koska raskauduin juuri sopivasti pikkujoulujen aikaan..
  • Kuulostelen neuroottisena vauvan liikkeitä. Tänä aamuna kun Vote päätti ettei herääkään äidin kanssa samaan aikaan, vaan tuntia myöhemmin, olin jo ryntäämässä hakkaamaan neuvolan ovia tuossa seitsemän maissa, että kuuntelevat onko vauvalla kaikki hyvin.
  • En uskalla tehdä oikein mitään hankintoja vauvalle, jos se tuo huonoa onnea ja joku meneekin pieleen. Jo vaunujen ostaminen ja niiden päivittäinen näkeminen aiheuttaa epäluonnollisia tunnetiloja. Onneksi saamme vaunut äitini luokse varastoon näiden viimeisten kuukausien ajaksi.
  • Olen vakavissani harkinnut aloittavani jonkunlaisen psyykelääkityksen, koska tajuan jopa itse olevani aika hullu.

Toisaalta taas luen huuli pyöreänä tilitystä vauva-aiheiselta keskustelupalstalta miten joku äiti potee syyllisyyttä siitä että oma rintamaito ei riitä ruokkimaan vauvaa. Maidon eritys on käsittääkseni yksilöllistä ja voi vaihdella vaikkapa kahden lapsen välillä huomattavasti. Eikös tärkeintä kuitenkin ole se, että se vauva saa riittävästi sitä ravintoa, tuli se sitten tissistä tai purkista. Muutenkin tuntuu että on olemassa vielä enemmän pihalla olevia tulevia ja jo olevia äitejä kuin minä itse..

Raskausviikolla 26 siis mennään. Nelisentoista siis edessä. Ja jos selviän tästä kaikesta edes jollain tasolla tervejärkisenä, niin olen hyvin hyvin onnellinen..