Kuuntelin YleX:n lähetystä, jossa joku kutsui masentunutta serkkuaan loiseksi. Jotenkin tämä taas lannisti. Sellaisenako muu maailma meidät masentuneet näkee? Tiedostan sen, että masennusta on vaikea ymmärtää sairaudeksi, kun eihän meissä ole mitään näkyvää vikaa. Vika on korvien välissä. Meidät on vaan helpompi leimata laiskoiksi loisiksi.

Moni masentunut varmasti antaisi ihan mitä tahansa kyetäkseen toimimaan normaalin ihmisen tavoin. Pääsisi joka aamu sängystä ylös, pukisi päälleen ja lähtisi töihin. Mutta jos pelkkä sängystä ylös nouseminen käy työstä, suihku tai kauppareissu on verrattavissa keskivertoa raskaampaan urheilusuoritukseen ja kotoa poistuminen aiheuttaa valtaisaa ahdistusta, niin ei siinä paljoa ajatella töihin menemistä.

Masennusta ei vaan tajua kukaan sellainen joka ei sen kanssa ole ollut omakohtaisesti tekemisissä. Se on helvetin helppo sanoa, että otat vaan itseäsi niskasta kiinni, niin kyllä se siitä. Mutta kun se ei vaan onnistu niin. Sairauden vähättely ja leimaaminen loiseksi edesauta paranemista millään lailla.

Minä en valinnut tätä sairautta. Enkä toivo tätä edes pahimmalle vihamiehelleni. Masentuneet ihmiset ovat uskomattoman vahvoja, jos selviävät sairaudestaan. Kaikki eivät selviä, liian moni päätyy itsemurhaan. Koska kukaan ei ymmärrä, koska avun saaminen on liian vaikeaa ja koska ei vaan kykene huolehtimaan itsestään.

Että niille yksilöille, jotka meitä haukkuvat laiskoiksi, saamattomiksi loisiksi, haluan sanoa, että vaihdan tämän ihan koska vaan terveeseen mieleen. Te ette varmaan kestäisi minun päässäni olevaa tilaa päivääkään.