Minä, kaikkien muiden äitien tavoin, ymmärsin tuossa iltana muutamana, että meidän lapsi (se isompi) on varmaan lapsinero. Ja olin ihan sata varma asiasta, meillä asuu huippuälykäs taapero. Kerroin päätelmäni Miehelle, joka pärähti nauruun. Minä loukkaannuin. Mies sai naurunsa lomasta kysyttyä, että millähän perusteella minä olen päätelmäni tehnyt. Ja minähän perustelin.

Janne oppi puhumaan koko lailla sujuvasti 1v 4kk ikäisenä. Nyt puheessa on vaikeita yhdyssanoja ja 4-5 sanan lauseita. Lisäksi pojan muisti on käsittämätön. Juttuja muistetaan jopa kuukausia tapahtuneen jälkeen, eikä äiti-polo muista yhtä pitkälle ja poika koittaa selittää asiaa miltei tuskastumiseen saakka.

No juu, näin kirjoitettuna nuo saavutukset eivät ole huikeita, ja ehkä Mies oli sittenkin oikeassa nauraessaan päätelmilleni. Koska välittömästi tuon tilanteen jälkeen poika teki jotain äärimmäisen typerää. Joi vettä uima-altaasta tai putosi sadannen kerran sohvalta, kun ei ole ku tuhat kertaa asiasta varoitettu tai laittoi ämpärin päähän ja esitteli ylpeänä uutta hattuaan. Että siinä sitä sitten äidin harhakuvitelmat iskettiin murskaksi alta puolen minuutin. Mutta hetken aikaa oli hieno tunne olla lapsineron äiti...