Minun lisäkseni Suomen maassa roikkuu kymmeniä tuhansia ihmisiä löysässä hirressä maailman taloustilanteen vuoksi. Yt:t ovat arkipäivää, enää ei jaksa edes kauhistua lukiessaan aamun lehdestä taas tuhannen menettävän työpaikkansa. Tai ehkä se johtuu siitä, että huoli oman työpaikan säilymisestä on päällä koko ajan, ei enää ole energiaa myötätuntoilla muita. Minä kun vielä satun työskentelemään teollisuudenalalla, johon tämä laskusuhdanne on välillisesti puraissut melko tavalla.

Työpaikan menettäminen ei minulle ole mikään maailmanloppu. Mutta aikaisemman elämäni perusteella tiedän irtisanomisen kolahtavan ennen kaikkea itsetuntooni, ja se kolaus tulee olemaan mojova. Olen läpikäynyt kahdet yt:t ennen tätä, ja molemmissa minä olen ollut lähtijöiden joukossa. Molempien tapausten jälkeen tosin elämässäni on tapahtunut dramaattinen käänne parempaan päin, koska en oikeasti enää edes viihtynyt noissa paikoissa. Tällä kertaa erona on se, että olen ihan oikeasti viihtynyt työpaikassani ja tykkään työstäni. 

Meillä roikutaan löysässä hirressä vielä muutama viikko. Muualla köysi, tai niska, on jo katkennut. Toisaalla taas alkaa silmukka kiristyä. Tässä tilanteessa kun sen uuden työpaikan löytyminen on hyvin haastavaa. Jaksamista kaikille kohtalotovereille.