Itävallassa tytärtään kellarissa pitänyt ja tälle 7 lasta siittänyt mies on saanut vankilaan yli 200 rakkauskirjettä naisilta. Naiset pitävät tätä ihmisen irvikuvaa väärinymmärrettynä ja pohjimmiltaan hyvänä ihmisenä. Jotenkin tuntuu järkyttävältä, että lastaan hyväksikäyttänyt mies saa traagis-romanttisen ritarin maineen. Hyi olkoon, sanon minä. Vehkeet pois tuollaiselta ja loppuiäksi suljettuun laitokseen.

Yleisesti ottaen kai paljon julkisuutta saaneet miesvangit saavat naisten sydämet läpättämään. Minä en asiaa vaan tajua. En, vaikka täällä blogimaailmassakin seuraan yhtä blogia jossa kerrotaan miten nuori nainen rakastui elinkautisvankiin. Näinköhän naisvangit, ne pisimmän tuomio murhasta tai taposta saaneet, ovat yhtä suosittuja miesten keskuudessa?

Onko meillä naisilla jotenkin niin ylikorostunut hoivavietti, että se kaikkein hirveimpiä rikoksia tehnyt mies nähdään väärinymmärrettynä ja kuvitellaan että juuri minun rakkauteni voi pelastaa. Minulla ei koskaan ole ollut tuollaisia harhakuvitelmia rakkauden suhteen. Rikollisiin en ole tuntenut ikinä minkäänlaista viehtymystä. Väkivaltaista miestä en katsoisi yhtä lyöntikertaa pidempään. Päihdeongelmainenkin saisi lähtöpassin ennätysnopsaan. Alkoholistimiestä tapailin jonkun aikaa, mutta en vaan jaksanut kuunnella tyypin ruikutusta siitä miten hänen elämänsä on vaikeaa, kun kaikki ne vaikeudet oli ratkaistavissa yksinkertaisesti sillä, että lopettaa juomisen.

Pitänee päätellä kaikesta tästä, että me naiset olemme hulluja. Itse en ikinä koskisi pitkällä tikullakaan mieheen, joka olisi käyttänyt lasta tai lapsia seksuaalisesti hyväkseen. Tai ehkä koskisin, työntämällä  pesäpallomailan tai muun hyvin paljon kipua aiheuttavan esineen yökötyksen rektumiin. Kuinka sairas pitää ihmisen olla, että vahingoittaa lasta niin julmasti? Ja kuinka sairas pitää sen ihmisen olla, joka vielä hyväksyy ja ymmärtää teon ja vannoo tekijälle vielä rakkauttaan. Kuvottavaa.