Esikoinen hoki muutama ilta sitten koko ajan "turpa kiinni". Ei ressukka oikein tainnut ymmärtää, että mitä lause tarkoittaa, kun sitä hoki joka tilanteseen. Olen (ehkä, en muista) saattanut täälläkin avautua Esikoisen päiväkotiryhmän vaihdosta. Hän joutui syksyllä aloittamaan isompien ryhmässä (3-5 vuotiaat). Olin ajatusta vastaan silloin, ja syksyn edetessä yhä vahvemmin. Tämä turpa kiinni lause kun on imetty suoraan isompien poikien puheesta. Koitin pojalle selittää, että ei noin saa sanoa ja se on rumaa. Mut kovasti lause on ollut puheessa mukana sittemminkin. En tiedä millä perusteella nuo päiväkotien ryhmäjaot oikein tehdään, mutta minun -ja monen muun kolmivuotiaan lapsen vanhemman- mielestä kolmivuotiaat ovat liian pieniä viisivuotiaiden leikkeihin. Kokoeroakin voi olla kymmeniä senttejä ja pienet jäävät selvästi alakynteen. Kai minä taas olen se rasittava vanhempi, joka naputtaa tästäkin asiasta.

Minä vihaan tätä aikaa. Pienet lapset pakotetaan aikuistumaan liian aikaisin. Minä haluaisin, että minun kolmivuotiaani saisi leikkiä päiväkodissa ilman äidin pelkoa siitä, että pihasta löytyy huumeruiskuja, tai että häntä kiusataan tai että opetetaan sanoja, joita en halua lapsen suusta kuulla. No joo, kyllähän meilläkin joskus kirotaan, mutta kun neljä pientä korvaa kuuntelee koko ajan mitä äiti ja iskä suustaan päästävät, on ollut pakko opetella käyttämään kiertoilmaisuja. Esikoista eniten riemastuttava on Herra Heinämäestä tuttu voihan traktorin peräkärry. Johon keksimme sitten uusia juttuja, kuten voihan rekka-auton lava tai kaivurin kauha. No joo, ja vaikka näille lasten jutuille ei saisi nauraa, niin kyllä minun oli ihan pakko tässä taannoin lähteä keittiöstä pois, kun Esikoinen istui iltapalalla ja lautasen ympärillä pörräsi jokasyksyinen riemu, pikkukärpäset. Esikoinen sanoi hyvin tuohtuneella äänellä, että mistä näitä helvetin pikkukärpäsiä oikein tulee!? Isänsä oli manannut samaa paria iltaa aikaisemmin.. Et tässäpä sitä taas opittiin.

Asiaan löyhästi liittyen, lämpiminä kesäiltoina ihmisillä on ikkunat ja ovet auki. Niin myös meillä ja niin myös naapuritalon lapsiperheellä. Jos meillä välillä komennetaan lapsia ja korotetaan ääntä, niin naapuritalon meininki tekee minut äärimmäisen surulliseksi. Siellä isä karjuu päiväkoti-ikäiselle lapselleen, että turpa kiinni ja voi vittu että sä oot ärsyttävä. Ensimmäisinä iltoina kuvittelin kuuntelevani ihan rehellistä avioriitaa, mut hyvin äkkiä selvisi, että isä karjuu lapselleen. Ja äiti sitten myötäilee vieressä, että elä tee noin kun isä suuttuu. Samaisessa perheessä pienet lapset ulkoilevat yksin rivitalon pihassa. Ilmeisesti isompi vahtii pienempää. Viime viikonloppuna samainen vuoden isä ehdokas kuitenkin piti silmällä pyhää peltilehmäänsä, kun karjui ikkunasta lapsilleen, jotka leikkivät auton vieressä, että älä koske siihen autoon. Ihan täysillä. Toisen naapurimme puheista päätelleen perheen isä on ollut pitkään työttömänä, joten ehkäpä siinä syy lyhytpinnaisuuteen. Mut surulliseksi se teki minut silti. Ja toisaalta taas, opinpahan itse, miltä lapsille raivoaminen kuullostaa.

Ja loppuun kevennys: Tiesittekö, että Burmassa on maailman pienin pörssi? Pörssiin on listautunut kaksi (2) yritystä. Ja pörssi työllistää kahdeksan (8) ihmistä. Tuolla kaavalla kannattais lisätä X määrä yrityksiä pörssiin ja työllistää 4*X ihmistä. Kyllä olis Suomessakin työttömyysluvut kohtsillään nollassa.