Sain ystävältäni viestin. Hän on uuvuksissa työtaakkansa alla. Työnantajalta ei juuri heru ymmärrystä. Ystäväni on töissä kaupan kassalla. Hän voi olla juuri se henkilö, jolle sinä sanot rumasti pitkistä kassajonoista. Hän on ollut kassalla töissä vuosia. Osaa työnsä ja on asiakaspalvelun rautainen ammattilainen. Kassajonot eivät ole hänen vikansa. 

Kauppaketjut ovat kilpaa laskeneet hintoja. On kilvan pohdittu, ovatko kauppojen katteet olleet liian suuret, jotta hinnan alennuksiin ollaan voitu ryhtyä. Totta varmaan osittain. On epäilty, että alennusten myötä paine kuluttajahintojen laskuun tulee kasvamaan. No, tunnen suomalaisen maanviljelijän, joka yrittää saada leipänsä viljelystä, niin voin sanoa, että se tie on kovin lyhytnäköinen. Paljon halvemmalla ei enää raaka-aineita voida tuottajilta ostaa, tai pian tuottajat ovat konkurssissa.

Joku osui jossain oikeaan. Kaupoissa on ollut yt-neuvotteluita ja väkeä irtisanottu. Kustannussäästöistä johtuen kaupasta on tullut kannattavampaa. Entistä pienemmällä porukalla tehdään entistä enemmän töitä. Työntekijät uupuvat työmäärän alle, terveys ei kestä, asiakkaat raivoavat. Sen sijaan, että tehtäisiin se, mikä on insinöörilogiikalla selkeä toimintamalli eli palkataan lisää väkeä, neuvotaan jäämään saikulle ja vähentämään työmäärää. Joka kuormittaa lisää niitä henkilöitä, jotka eivät vielä ole joutuneet sairauslomalle. Kierre alkaa olla valmis.

Itse olen sairastanut työuupumuksen ja masennuksen, jälkimmäisen useampaan kertaan, joten tiedän tämän olevan väärän polun. Olen huolissani ystävästäni, jonka olen tuntenut lapsuudestani saakka ja jonka kanssa olen jakanut elämäni ilot ja surut vuosikymmenten ajan. Minä en tiedä mitä muuta voisin tehdä, kuin olla olkapäänä ja kuuntelevana korvana. Mieleni tekisi mennä paukuttamaan nyrkkiä pöytään ja huutaa jollekin, että jonkun on tehtävä jotain ja otettava vastuu.