Olen viime viikkoina -tai kuukausina, en muista- havahtunut useammankin kerran siihen, että en muista sanoja. Ja kyseessä eivät siis ole mitkään vieraskieliset sanat, vaan ihan normaalissa puheessa käyttämäni. Aloitan lauseen ja yhtäkkiä puhe katkeaa kuin seinään. Tiedän mitä piti sanoa, mutta en vaan muista sanaa jollekin. Esineiden kohdalla näen kyllä kuvan mielessäni, mutta sanaa ei vaan löydy. En tiedä missä kohtaa asiasta pitäisi alkaa huolestumaan. Vahvasti epäilen, että tilanne johtuu reilun kolmen kuukauden aikana kertyneestä univajeesta, mutta ei voi tietää.

Sinällään en ole ihan hirveän huolestunut, koska en unohtele asioita muuten. Tai siis unohtelen, mutta en sellaisia asioita joita ennen olen muistanut. Kuten lasten nimiä, vaikkakin tänään Antin kanssa asioilla juostessani huomasin autossa sanovani, että kato Janne bussi ja rekka. Tajusin tietty samantein, että Janne ei mukana ollut, vaan hoidossa. Kertaakaan ei lapset ole unohtuneet minnekään. Aika ajoin toki unohdan mennä jonnekin tai sen, että joku on tulossa käymään, mutta sekin lienee normaalia, koska minulle ei noilla viikonpäivillä ole kovinkaan suurta merkitystä näin kotona ollessa.

Tänään muistin viedä Jannen hoitoon ja käydä kaupassa, kuten pitikin. Osa ostoksista tietty jäi ostamatta, mutta ainahan noin käy. Ja Anttikin pysyi koko matkan mukana..