Meillä on sairastettu oksennustautia. Alkoi Jannella perjantaina ja jatkuu edelleen. Minä ja Mies sairastettiin su-ma. Antti on onneksi säästynyt. Vaikka aniharvoin kai nämä taudit imetettävälle lapselle iskevät. Ja muille äideille vastaavan koetttelemuksen iskiessä tiedoksi, että vaikka äiti kärsii vatsataudista, niin vauvaa on hyvä imettää koko ajan. Ja jos maito ei tunnu riittävän, niin antaa lisämaitoa ja imettää vaan jos itse jaksaa. Äidinmaidon vasta-aineet suojaavat taudilta.

Suurin huoli on Jannesta. Kun pieni mies taas sairastaa tämänkin pidemmän kaavan kautta. Maitoa lukuunottamatta ei suostu syömään tai juomaan mitään. Oksentelu on onneksi loppunut, mutta vatsa on pienellä ihan löysällä. Aamulla soittelin taas terveyspalvelujen neuvontaan, enkä saanut lääkäriaikaa. Neuvoivat viemään päivystykseen, mikäli poika muuttuu veltoksi. Nyt sitten taas odotellaan. Toistaiseksi Janne on ollut ihan hyväkuntoinen tilanteeseen nähden, mutta pessimistinä uskon että taas on sairaalakeikka tulossa. Ja mitäpä tekee äiti, jonka toinen lapsi on sairaalassa ja toinen imetettävä, kas siinäpä pulma. Siitäkin huolimatta, että lapsen isä on ihan täysipäinen ja täysin kykenevä hoitamaan jomman kumman lapsen. Imetyksen kannaltahan järkevä olis minun hoitaa Antti, mutta johan siinä maito happanee, kun olen huolesta sekaisin. Eikä noin pientä, kuten Janne on, voi jättää sairaalaan ilman vanhempia. Tai minä en voi. Mies on onneksi vielä tämän päivän kotona sairaslomalla, mutta ans kattoo miten tässä huomenna pärjätään, mikäli tilanne ei ala kohentua.

Muilta rintamilta ei oikein mitään kerrottavaa. Paitsi että saatiin meidän koti myytyä. Nyt sitten pitäis kahdessa kuukaudessa löytää uusi. Nykyinen kaksio kun kahden lapsen kanssa meinaa väistämättä käydä ahtaaksi. Ja minä ainakin rupean kaipaamaan jo ihan omaa makuuhuonetta. Kivahan se on, että asunto löysi uuden omistajan nopeasti, ekassa näytössä ja saimme siitä jopa enemmän kuin pyysimme, mutta kyllä kuulkaa vähän meinaa ahdistaakin. Meillä on tosi mukavat naapurit ja paljon leikkikavereita Jannelle. Ja lisää on tulossa. Alue jossa asumme on sen verran "hyvä", että meidän tulomme eivät millään riitä alueen isompiin asuntoihin. Muuton myötä myös Jannen hoitopaikka muuttuu. Sitä toivois että lapsella pysyisi ympäristö samana, mutta minkäs teet. Mies eilen sanoi, että toisaalta sitä innolla odottaa uutta,  mutta toisaalta taas ei millään haluais lähteä tästä pois. Että pidelkäähän peukkuja, josko vaikka sen avulla löydettäisiin sen meidän uusi koti, yhtä ihana kuin tämä.