Sen lisäksi, että poika on sairastanut urakalla, myös äitiä on juoksutettu. Taannoisesta kaatumisesta johtunut käsivarren kipu ei mennytkään ohitse kuten oli odotettu, joten joudun lisätutkimuksiin. Viime perjantai ei siis ollut millään lailla hyvä päivä kummallekaan lapselleni. Toinen joutui sairaalahoitoon ja toinen sai annoksen röntgensäteilyä. Nyt sit odotellaan jännityksellä, että loistaako toi juniori syntyessään pimeessä. Mahan läpi hehkua ei ole toistaiseksi näkynyt, mutta siinä onkin niin paljon läskiä päällä, että ihmehän tuo olis. Tänään on sitten vielä edessä olkanivelen ultraus ja ensi viikolla tuomion paikka. Lääkäri väläytteli jo leikkausta. Tässäpä sitä sitten naurua pidelleen olen pohtinut, että missähän vaiheessa meinasivat leikata, ennen synnytystä vai sen jälkeen. Molempi pahempi, luulen ma.

Tiistaina olikin sitten vuorossa neuvolakäynti. Viimeinen tällä mukavalla terkalla. Meillä vaihtuu terkan lisäksi myös neuvola, kun jotain aluejakoja rukataan uusiksi. Hb oli noussut huikeasti, nyt 120 ja syön enää yhden rautatabletin päivässä. Verenpaine sen sijaan oli noususuunnassa. Nyt sitten odotellaan seuraavaa neuvolaa ja seuraavaa mittausta. Alkaa vissiin olla otolliset viikkomäärät kasassa sille raskausmyrkytykselle, vaikka rakenneultrassa lääkärisetä sanoikin, että tällä kertaa ei pitäisi sitä vaaraa olla. Kuvaili jotain verisuonia josta asian kuulemma näkee. Ja ylettömän harvinaistahan raskausmyrkytys kuulemma on muissa kuin ensimmäisissä raskauksissa. No, eipä vielä hurrata tai vaivuta synkkyyteen. Muilta osin kaikki vaikutti olevan kunnossa. Paitsi että pikku-ukkeli oli perätilassa. No, vielähän tässä on aikaa, ja pikkuisella tilaakin kääntyä ihan oikein päin. Ei suuremmin tuo perätilasynnytys houkuta.

Oma jaksaminen tuon mahan ja touhukkaan vuoden ikäisen kanssa alkaa olla aika rajoilla. Jannen pukeminen, riisuminen, nostaminen ja kantaminen alkaa olla aika hankalaa. Välillä olo menee niin kehnoksi, että pitää ihan pötkähtää pitkälleen. Alkuviikosta en selvinnyt elämäni miesten kanssa ulos, voimat uuvahtivat tuossa yhteensä ehkä 150m kauppamatkalla niin totaalisesti. Supisteluitakin on ollut jonkun verran. Tänään puistossa naureskelin eräälle puolitutulle äidille, että Janne varmaan kiroaa mielessään, että on häntäkin äidillä paiskattu kun ei edes hiekkakakkuja kykene edes tekemään. Tai mitään muutakaan kuin seisomaan ja huokailemaan raskaasti. Tää viikon kotona olo, josta yli puolet on mennyt pojan kanssa kaksin, on ollut sen verran rankkaa fyysisesti, että meidän piltti se saa kaiken uhallakin olla hoidossa ihan siihen saakka kun tuo pikkuveli tuolta päättää maailmaan putkahtaa.

Puolitoista viikkoa siis on vielä töitä edessä ennen äitiysloman alkua. Ja voin sanoa, että tämän viikon jälkeen ihan odotan töihin pääsyä. Tuntuu kun lomalle pääsis :o)

Ja viime yönä sitten näin kaikkien aikojen painajaisen. Minut keisarinleikattiin juuri tällä raskausviikolla jonkun syyn takia. Ja kappas vaan, mahasta löytyi sekä tyttö-, että poikavauva. Siitäkin huolimatta, että ihan jokaisessa ultrassa on vakuuteltu että yksi vauva siellä vaan on. Heräsin ihan kauhuissani. Nyt olen sitten koittanut koko päivän itselleni vakuutella, että ei siellä oikeasti ole kuin yksi, ei voi olla. Eihän?